Viime viikonloppuna ajetun Austinin GP:n järjestäjät ovat raportoineet kisan kärsineen mittavat taloudelliset vahingot surkean sään takia.

Vesisade romutti lähes täysin F1-kurvailut perjantaina ja lauantaina. Vaikka itse kisa oli yksi kauden jännittävimmistä, oli sitä todistamassa yli 100 000 ihmistä vähemmän kuin viime vuonna.

Bobby Epstein pistää heikentyneen katsojaluvun suoraan sateen piikkiin.

– Se oli rankka viikonloppu ja taloudellisesti yhtiöllemme aika musertava. Menetimme miljoona, Epstein toteaa suoraan ESPN:n mukaan.

– Lisäksi kärsimme siitä, että moni fani pahoitti mielensä, eivätkä he aio enää palata ensi vuonna takaisin.

Katsojat värjöttelivät erityisesti lauantaina aika-ajoja odotellen tuntikausia rankkasateessa vain huomatakseen, ettei yksikään F1-auto näyttäydy radalla. F1-organisaattorit ja kisajärjestäjät yrittivät paikata pettymystä päästämällä katsojat vierailemaan ratavarikolla, mutta osa yleisöstä oli jo ehtinyt saada touhusta tarpeekseen aiemmin.

Austin sijaitsee myös maantieteellisesti lähellä Meksikoa. Epsteinin mielestä myös tulevana viikonloppuna 23 vuoden jälkeen ajettava Meksikon GP vaikutti katsojalukuun alentavasti.