Vanha pääsuunnittelija ottaa kunniaa Ferrarin parantuneesta vauhdista – ”En odottanut potkuja”
Kuva: Getty Images
Ferrarin F1-auton entinen pääsuunnittelija Nicholas Tombazis on kertonut Corriere della Seran haastattelussa ansaitsevansa kunniaa Ferrarin parantuneesta vauhdista.
Kreikkalainen sai potkun tallista, kun uusi tiimipäällikkö Maurizio Arrivabene teki muutoksia organisaation sisällä.
Ferrarin viime kausihan oli varsinainen mahalasku. Talli on kuitenkin tällä kaudella onnistunut parantamaan tekemistään. Tombazis kertoo, että osa menestyksestä kuuluu vanhoille tekijöille.
– En odottanut potkuja. En kaihda vastuuta, mutta työskentelin vähemmän kauden 2014 auton parissa kuin aiempien kanssa.
– Vuoden 2015 auto oli ensimmäinen sitten vuoden 2008, jonka kanssa tein paljon töitä.
– Se oli myös ensimmäinen, joka hyödynsi uudenlaista tuulitunnelia. Emme olisi päässeet samaan vauhtiin Mercedeksen kanssa mutta olisimme parantaneet. Maranelloon tulleet uudet miehet olivat kuitenkin eri mieltä asiasta.
Tombazis toimi Ferrarin pääsuunnittelijana vuosina 2006-2014.
Lähde: Motorsport
LUE MYÖS:
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”
- Red Bull -pomo vastasi Max Verstappenin ympärillä pyöriviin huhuihin
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly