Juha Salo hakee jo yhdeksättä rallimestaruudetta Tampereella
Rallin Suomen mestaruudet 2015 ratkaistaan tulevana viikonloppuna Tampereella.
Kaksipäiväiseen rallifinaaliin SM1-luokan pistejohdossa starttaava Hannu’s Rally Teamin Peugeot-kaksikko Juha Salo ja Marko Salminen starttaa luottavaisena reitille. Mestaruuden varmistamiseen Salolle riittää viides sija, mutta varmistelemaan karkkilalainen ei aio lähteä.
– Tilanne on sellainen (pistejohto 15,5 pistettä), että viimeistä puristusta ei tarvitse ajaa. Ajan mestaruus mielessäni, mutta ainakin rallin alussa päästelen normaalia kisavauhtia ja katson, mikä on tilanne.
– Reitti on komea ja mahtava. Kun edessä on niinkin hienot ja klassiset rallierikoiskokeet niin eihän niistä voi kuin nauttia ja antaa mennä. Jos seisot jarrulla ja varmistelet niin ei siitä ajamisesta silloinkaan tule oikein mitään. Mutta mielessä on pidettävä myös se, että ei innostu liikaa ja ota tarpeettomia riskejä.
Kauden päätösrallin erikoisuutena on legendaarisen Savon erikoiskokeen ajaminen lauantaina molempiin suuntiin.
– Mielenkiintoinen kokeilu. Tie kyllä kestää kahdesti ajamisen. Jossain kohtaa toiseen suuntaan ajettaessa ajolinjalla on varmasti irtohiekkaa, mutta tilanne on sama kaikille. En muista vastaavaa kokeilua uraltani. Yleisölle se on hyvä uudistus.
Salo on valmistautunut tulevaan ajamalla kaksi onnistunutta testipäivää.
– Olemme mestaruustaisteluun valmiina, sillä auto ja miehistö ovat kunnossa. Toivotaan, että kauden epäonnikiintiö olisi täyttynyt osaltamme sarjan edellisessä osakilpailussa Turussa ja pääsisimme ajamaan ehjän kilpailun ja sitä kautta hyvän suorituksen.
– Meillä on Tampereella katkolla myös tiimien mestaruus. Toivotaan, että tiimin kuljettajat tekevät sellaista työtä, joka riittää viemään Hannu´s Rally Teamin mestaruuteen, Salo toteaa.
SM Pirelli-ralli käynnistyy perjantaina klo 18.01 alkaen Tampereen Teivon ravikeskuksessa ajettavalla yleisöerikoiskokeella. Ennen yötauolle saapumista illan ohjelmassa on vielä 70-luvun Suurajot-klassikko, Pengonpohjan erikoiskoe.
Pirelli-rallissa ajetaan kaikkiaan yhdeksän erikoiskoetta, joiden
yhteispituus on 150,13 km.
Lähde: Tiedote
LUE MYÖS:
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”
- Red Bull -pomo vastasi Max Verstappenin ympärillä pyöriviin huhuihin
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly