F1-talli helpottunut Japanin GP:n taakse jättämisestä: ”Sade toi muistoja mieleen”
Kuva: Getty Images
F1-talli Manorin harteilla oli Suzukassa raskas menneisyyden painolasti. Tallin edeltäjän Marussian kilpakuljettaja Jules Bianchi ajoi viimevuotisessa kilpailussa lopulta ranskalaisen hengen vaatineen onnettomuuden.
Talli ilmoitti jo etukäteen paluun onnettomuuspaikalle olevan kova paikka tiimille, mutta suurta helpotusta koko F1-väelle tuotti kisaviikonlopun läpi vieminen ilman vakavia onnettomuuksia.
Tallipäällikkö John Booth kertoo kaikkien tallissa olevan helpottuneita nyt, kun vaikea kisaviikonloppu on jo takana päin.
– Onneksi se on ohitse. Radalla oli aivan liikaa muistoja. Erityisesti perjantaina sade toi ikäviä muistoja mieleen, Booth toteaa viitaten sadekelillä tapahtuneeseen Bianchin onnettomuuteen.
Booth kiittelikin erityisesti faneja, jotka ottivat tallin vaikean tilanteen hienosti huomioon.
– Saimme paljon lahjoja faneilta torstaina kun varikko oli kaikille avoinna. Myös radan varressa oli paljon lippuja kunnioittamassa Julesia.
Myös tallin toinen johtaja Graeme Lowdon allekirjoittaa kollegansa sanomiset.
– Erityisesti perjantaina muistoilta ei voinut välttyä, sama minne sitä katsoi. Kaikki näytti niin samalta kuin Bianchin onnettomuushetkellä, ja moni tallissa ajatteli varmasti juuri tätä.
Myös Lowdon kiitteli fanien vaivannäköä.
– Monet lahjoista olivat itse tehtyjä, joten niihin oli todella panostettu ja se osoitti heidän todella välittävän.
LUE MYÖS:
- Sami Pajari lähetti varoituksen kilpakumppaneille: “Voitto on tulossa”
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Lähde: Christian Horner juonii paluuta F1-sarjaan uuden kiinalaistallin kanssa
- Toyota-tähti vaatii muutosta MM-ralleihin – “Emme juuri nukkuneet”
- F1-tähti Lando Norris kiinnostui toisesta sarjasta: ”Olen suunnitellut testaamista”
- Red Bullilta ilouutinen Max Verstappenille
- Formulasirkus matkaa Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat
- Muistatko tämän? Lewis Hamilton karautti varikolla Kimi Räikkösen perään – ”Puusilmä”
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!