Suomalaishuippujuniori motocrossin Euroopanmestaruuteen
Motocrossin EMX150 -Euroopanmestaruussarjan viimeinein osakilpailu ajettiin tänä viikonloppuna Assenissa. Team Manninen Bros Honda -kuljettaja Emil Weckman saapui Hollantiin kolmen pisteen johdossa ennen Englannin Jack Bintcliffeä. Lauantaina ajetuissa aika-ajoissa Weckman oli toinen, tiimikaveri Tatu Junnolan napatessa kärkitilan.
Ensimmäisessä erässä Weckman ajoi voittoon ja viimeiseen erään lähdettäessä sipoolaisnuorukainen johti sarjaa viidellä pisteellä. Mestaruuden varmistamiseksi Weckmanille olisi riittänyt toinen sija, mutta 13-vuotias motocrossin suurlupaus ei jättänyt jossittelulle varaa ja ajoi selvään voittoon.
– Ennen starttia jännitti todella paljon, jopa niin paljon että oli vaikea löytää oikea kaasun asento kun käsi tärisi niin paljon. Onneksi startti onnistui hyvin vaikka, reaktioni olivat keskinkertaiset. Nousin nopeasti kärkeen ja sain kasvatettua eroa muihin. Jossain vaiheessa huomasin, että Tatu oli toisena ja sen jälkeen olikin hieman rennompi ajaa. Ajaessa en miettinyt mestarutta vaan keskityin ajolinjoihin. En ole vielä edes tajunnut tätä, mutta onhan tämä uskomattoman hienoa, kertoi Weckman erän jälkeen.
EMX150-sarjan voittajalle oli tarjolla Honda Europen tiimipaikka ensi vuodeksi EMX250 luokkaan, mutta Weckman ei ikänsä puolesta voi ottaa palkintoa vastaan vaan hänet nähdään myös ensi kaudella EMX150 sarjassa. Manninen Bros Honda tiimille kausi oli toinen EMX150 sarjassa ja luonnollisesti mestaruus oli tärkeä jatkon kannalta.
– Viime vuonna kuljettajamme Jere Haavisto hävisi mestaruuden kahdella pisteellä, joten tämä on todellakin balsamia haavoille. Viimeiset kaksi kierrosta tuntuivat ikuisuudelta, mutta ruutulipun heiluessa helpotus oli valtava. Suurin kiitos kuuluu tietysti Emilin vanhemmille ja manageri Juha Punkille, jotka ovat mahdollistaneet Emilin satsaamisen motocrossiin jo useamman vuoden ajan. Myös tämän kauden sponsorimme, Hondan maahantuoja Brandtin johdolla ovat olleet tärkeässä roolissa tämän saavutuksen mahdollistamisessa ja toivottavasti mestaruuden myötä saamme myös uusia yhteistyökumppaneita viemään Weckmania ja muista huippujunioreita kohti maailman huippua, kommentoi tiimipäällikkö Kusti Manninen.
Kotimaassa Weckman nähdään seuraavan kerran SM-sarjan päätöskilpailussa Heinolassa kahden viikon kuluttua.
Tiedote
LUE MYÖS:
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki