F1-kuski: ”Kukapa tietää, mitä ensi vuonna tapahtuu”
Kuva: Getty Images
Will Stevens myöntää, että Manor ei todennäköisesti pysty tällä kaudella toistamaan Marussian viime kauden menestystä.
Hiljattain menehtynyt Jules Bianchi otti Monacossa 2014 tallin historian ainoat kaksi pistettä, mikä riitti peräti yhdeksänteen sijaan sarjataulukossa. Stevens sanoo, että realistinen tavoite hänelle tänä vuonna on lyödä ainoastaan tallikaverinsa.
– Meidän on vaikea tällä hetkellä asettaa tavoitteita, koska tilanne ei kuitenkaan ole se, että voisin sanoa haluavani ottaa muutaman pisteen, kuski kertoi F1-sarjan kotisivulla.
– Meidän on otettava kisa kerrallaan. Tietenkin haluan olla tallikaverini edellä joka sessiossa ja kisassa. Se on kaikki, mitä voin tehdä osoittaakseni, että olen valmis formula ykkösiin.
Tulokaskuljettaja ei vielä halua luvata varmuudella, mitä ja missä hän tulee ensi vuonna ajamaan.
– Minulla on paljon ihmisiä työskentelemässä puolestani huolehtiakseen noista asioista, hän sanoi.
– Minun tavoitteeni on keskittyä ajopuoleen ja muut ihmiset pyrkitävät järjestämään tulevaisuuteni. Kukapa tietää, mitä ensi vuonna tapahtuu.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanadan GP 2026 – F1: Aikataulu, tv, kuskit, tulokset
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Romahdus – Sami Pajari latasi suorat sanat!
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin