Entinen F1-kuski muistuttaa: McLarenin ja Hondan aiempi menestys ei rakentunut hetkessä
Kuva: Getty Images
Täksi kaudeksi takaisin yhteen palanneet McLaren ja Honda herättivät monissa F1-faneissa muistoja menneisyydestä. Kaksikko niitti menestystä kahmalokaupalla 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa. 1988-1992 kultaiset vuodet tuottivat kaikkiaan neljä kuljettajien ja valmistajien maailmanmestaruutta sekä lukuisan määrän GP-voittoja.
Tämän vuoden räpellystä katsoessa historian kultaiset ajat tuntuvat olevan kaukaisempia kuin koskaan. Paras sijoitus on Fernando Alonson viides sija Unkarista. Tallin kalusto on ollut sekä hidasta että epäluotettavaa.
Entinen F1-kuljettaja, itsekin McLarenilla 1987 ajanut Stefan Johansson muistuttaakin Hondan aiemman F1-taipaleen alkaneen jo kauan ennen liittoa McLarenin kanssa. Japanilaismerkki tuli mukaan F1-sarjaan jo 1983, ensiksi Spiritin ja myöhemmin Williamsin moottorintoimittaja.
– Kaikki puhuvat ”kultaisista ajoista” McLarenin ja Hondan yhteistyöstä puhuttaessa, mutta sen minkä ihmiset unohtavat, on se, että Honda oli kehittänyt voimanlähdettään jo viisi vuotta päästäkseen huipulle, Johansson muistuttaa ESPN:n mukaan.
Johansson ajoi itse Spiritillä, kun Honda otti ensimmäisiä askeleitaan F1-sarjassa. Hän näkee noissa ajoissa paljon yhtäläisyyksiä tämänhetken tilanteeseen.
– Alkutaival ei todellakaan ollut mitenkään ruusuinen. Vitsailinkin usein, että saan suoritettua kuntoiluni kisaviikonloppuina, kun minun täytyi juosta radalta takaisin varikolle vara-autolleni autoni tehtyä tenät.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Katso video: Ott Tänak testasi Toyotan uutta ralliautoa Suomessa
- Valtteri Bottakselta tärkeä viesti nuorille kuskeille: ”Virheistä oppiminen on osa elämää”
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Indy 500:ssa raju onnettomuus – entinen F1-kuski vietiin leikkaukseen
- Mercedes tuo ison päivityksen Kanadaan – Toto Wolffilta selvä viesti
- Max Verstappen kommentoi lopettamista suoraan – ”Olemme kauempana”
- Kova ulostulo! F1-valmistaja latasi suoraa tekstiä V8-koneista
- Porsche-legenda ylisti Max Verstappenia – ”Hän todisti sen varmasti”
- Kalle Rovanperä palaa töihin Suomessa – houkuttelee fanejaan paikan päälle
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Onko Esapekka Lapin voittoputki vaarassa? Imatralla vastassa uusi haaste
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- Kalle Rovanperällä hurja omaisuus: Sisäpiiristä merkittävä paljastus IS:lle
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!
- Henri Toivosen kanssa voittanut kartanlukija on kuollut