Ykkösten hännänhuippu iloinen suorituksestaan: ”Tuntuu hyvältä olla takaisin”
Kuva: Getty Images
Manor tallin kuljettaja Will Stevens kehuu tallinsa Manorin ottamia kehitysaskelia alkukauden aikana. Kauden avausosakilpailussa kumpikaan tallin auto ei päässyt edes radalle, mutta Kiinassa molemmat selvisivät jopa ruutulipulle saakka.
Stevens itse sijoittui sijalle 15, tallikaveri Roberto Merhin säestäessä sijaa heikommalla suorituksella.
– Kiinan GP oli loistosuoritus sekä minulta että tiimiltäni. Se osoitti samalla, miten hyvin olemme onnistuneet nousemaan ja selättämään vaikeutemme, Stevens toteaa richlandf1.com-sivuston mukaan.
Stevens teki F1-debyyttinsä viime kauden lopuksi Caterhamilla.
– Tuntuu totta kai hyvältä olla takaisin kilpailemassa, ja päästä vielä maaliin molempien autojen kanssa. Se tekee hyvää kehittymistämme silmälläpitäen. Olemme koko ajan tienneet, että selättäessämme ongelmat meillä on käsissämme luotettava auto.
Myös tallipäällikkö John Booth oli tyytyväinen talliinsa.
– Koko tiimi voi olla ylpeä siitä, mitä saavutimme Kiinassa. Tavoitteemmme oli saada molemmat autot maaliin, ja on hieno tunne saavuttaa tavoite. Vauhtimme alkaa myös parantumaan, joten meillä on monta syytä olla hyvillä mielin.
LUE MYÖS:
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”
- Red Bull -pomo vastasi Max Verstappenin ympärillä pyöriviin huhuihin
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly