Testifloppi täynnä luottoa: ”Moottorimme ei ole vielä räjähtänyt”

Vaikka McLaren oli Jerezin testien suurin epäonnistuja, uskotaan tallin sisällä vahvasti molempien autojen näkevän ruutulipun kauden avauskilpailussa Australiassa.
McLarenin insinööriosaston johtaja Matt Morris on uskoo tulevan kauden kilpakalustoon.
– Kierrosmäärät ja suorituskyky Jerezissä olivat pettymys meille, mutta saimme ohjelmastamme sen verran irti, jotta pystyimme näkemään automme olevan hyvä, hän kertoi Grand Prix Timelle.
– Luonnollisesti emme etene vielä täysin aikataulussa, meillä on vielä muutama ongelma selätettävänä. Mutta jos pääsemme eroon niistä, en näe mitään syytä, miksi emme voisi olla yhtä kilpailukykyisiä kuin viime kauden loppupuolella.
Morris kertoo suurimman osan ilmenneistä ongelmista olleen luonteeltaan pieniä, minkä hän näkee vain hyvänä asiana. Se avaa mahdollisuuden karsia ongelmat pois ja lisätä luotettavuutta kauden avausosakilpailuun.
– Totta kai maaliintulo on realistinen tavoite, ehdottomasti.
– Meillä on ollut pieniä ongelmia, jotka on ollut helppo korjata, mutta ne ovat ärsyttävästi pidätelleet autoa varikkopilttuussa.
– Pääasia on kuitenkin, ettei autojemme runkoja ole palanut tai moottoreitamme räjähdellyt. Olen suhteellisen tyytyväinen, ettei Jerezin testeissä ilmennyt mitään suurta ongelmaa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Kalle Rovanperä herätti mestaruustaiston henkiin – suomalaiselta ylivoimanen voitto Kanarialla
- Mykistävää ylivoimaa – Kalle Rovanperä takoi uutta MM-rallihistoriaa
- Kalle Rovanperä edelleen ylikylän miehiä – Kanarian MM-rallissa selvät sävelet
- Valtteri Bottas ihmettelee Lewis Hamiltonin vaikeuksia Ferrarilla – ”Ei se niin vaikeaa ole”
- Täydellistä dominanssia – Kalle Rovanperältä uskomaton päivä Kanarialla
- Kalle is back! Suomalaistähdeltä ylivoimainen startti Kanarian MM-rallissa
- Lähde: Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa
- Näin näet Kanarian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Kutkuttava arvio: Näin Valtteri Bottas voisi palata Mercedeksen kisakuljettajaksi
- Lewis Hamilton enää vain varjo entisestään – ”Tätä se tulee olemaan koko loppuvuoden”