Hurja tieto: Tästä syystä Ferrari-pomo haluaa eroon Fernando Alonsosta
Kuva: Getty Images
Yksi alansa arvostetuimmista julkaisuista, Motor Sport Magazine kertoo veteraanitoimittaja Nigel Roebuckin tuoreessa analyysissä, että Ferrarin poliittinen tilanne on muuttunut kuluvan vuoden aikana organisaatiomuutosten myötä.
Alonson ennakoidaan saattavan vahvistaa lähtönsä tallista mahdollisesti jo ensi viikolla Suzukassa, mutta Roebuck kertoo, että mahdollisen lähdön taustalla ei välttämättä ole yksinomaan kuljettajan oma tahto.
– Vaikkakin insinöörien ja teknikoiden uskotaan hartaasti toivovan Alonson jäävän, yksi osa Ferraria – kärjessään Stefano Domenicalin aiemmin tänä vuonna korvannut Marco Mattiacci – haluaa muuttaa suuntaa ja korvata Fernandon Sebastian Vettelillä, Roebuck kirjoittaa.
– Mutta miksi Mattiacci haluaisi nähdä Alonson lähtevän? Italialaisen puskaradion mukaan siksi, että hän tietää Alonson olevan de facto johtaja tallissa ja Mattiacci haluaa osoittaa päättävänsä asioista, että hänen sanansa on laki.
– Hän uskoo sen olevan helpompaa saavuttaa Vettelin kanssa – eikä vähiten siksi, että toisin kuin Alonso, Vettel ei puhu Italiaa.
Roebuck ui kuitenkin vastavirtaan sen osalta, milloin hän uskoo Alonson jättävän Scuderian – toimittaja arvioi espanjalaisen haluavan odottaa vielä yhden vuoden tallissa nähdäkseen, että onnistuuko se lopultakin autonsa rakentamisessa.
– Olen tosin ollut väärässä aiemminkin, Roebuck päättää artikkelinsa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Janni Hussi kertoo, miksi Sami Pajarin vahva kausi tuntuu erityiseltä
- Karmivan näköinen kolari MotoGP:ssä – tähtikuljettaja sairaalaan
- Seiska: Janni Hussilta paljastus – Jari-Matti Latvala mukana
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Ralliautoille kaavaillaan historiallista hyppyä – toteutuuko hurja suunnitelma Viron MM-rallissa?
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- F1-sirkus saapuu Montrealiin – stripparit uhkaavat pysäyttää bisneksen
- Max Verstappen saattaa seurata Kimi Räikkösen jälkiä – ”Tuli takaisin ja alkoi jälleen voittaa”
- Kalle Rovanperä palaa töihin Suomessa – houkuttelee fanejaan paikan päälle
- Yle: Henri Haapamäki yllättyi – tähän ei uskonut kukaan vielä alkukaudesta
- Ex-tallikaveri korvaa Valtteri Bottaksen Cadillacin ratissa
- Voittoa juhlinut Janni Hussi teki rankan paljastuksen Rallit.fi:lle
- Onko Esapekka Lapin voittoputki vaarassa? Imatralla vastassa uusi haaste
- Käsittämätön sekoilu MM-rallissa – sopimus purettiin heti
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- F1-talli virittelee jättidiiliä – maailmankuulu luksusbrändi mukana neuvotteluissa