Ex-insinööri avautui: ”Ferrarilla tehty erittäin vakavia virheitä”
Kuva: Getty Images
Entinen Ferrari-insinööri Aldo Costa, joka nykyisin työskentelee Mercedeksen palveluksessa, ei ole yllättynyt ex-työnantajansa ongelmista.
Kauden 2010 Abu Dhabin GP:n epäonnistumisen jälkimainingeissa työnsä Ferrarilla menettänyt Costa kertoo italialaistoimittaja Leo Turrinin blogissa, että organisaatio on keskusjohtoinen ja virheherkkä.
– Strategisia virheitä on tehty, visiotason virheitä, ja erittäin vakavia sellaisia. Ja tietenkään he eivät ole aina tehneet parhaita päätöksiä henkilöstön osalta, Costa sanoi.
– Annan esimerkin: 2008 me kilpa-ajo-osastolla esitimme pyynnön uuden tuulintunnelin rakentamisesta. Me pidimme sitä ratkaisevana seikkana kilpailukyvyssä. Meille kerrottiin, että tämä ei ole asianlaita ja että tarvetta sille ei ole.
Ferrari on viime vuodet kärsinyt ongelmista tuulitullin ja radalla saadun datan korrelaatiovajeesta, mikä johti lopulta siihen, että tallin piti väliaikaisesti käyttää Toyotan fasiliteettia – ja rakentaa itselleen uusi.
– Ferrarilla kaikki päätökset strategiasta ja henkilöstöstä on tehnyt pääjohtaja [Luca di] Montezemolo. Totuuden nimissä hän teki niitä kun Ferrari voitti kaiken ja hän teki niitä kun Ferrari lopetti voittamisen, Costa lisäsi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanadan GP 2026 – F1: Aikataulu, tv, kuskit, tulokset
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Romahdus – Sami Pajari latasi suorat sanat!
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin