Valtteri Bottas miettii jo F1-voittoa
Kolmen peräkkäisen podiumin putkessa oleva Williamsin Valtteri Bottas tähtää jo uransa avausvoittoon formula ykkösissä.
Sarjaviitonen kertoi torstaina Unkarin Hungaroringillä, että Williamsin on oltava aina iskuetäisyydellä, jotta Mercedes-kuljettajien mahdolliset ongelmat voidaan käyttää hyväksi.
– Me tähtäämme aina voittoihin. Tällä kaudella se on vaikeaa Mercedeksen ollessa todella vahva kaikilla radoilla, mutta koskaan ei voi tietää, mitä kisassa tapahtuu, Bottas sanoi Crash.netin mukaan.
– Puhtaan vauhdin puolesta se on vaikeaa tällä kaudella, mutta me voimme aina yrittää ja tähdätä siihen.
Hungaroringin mutkat vaativat autolta aerodynamiikkaa, joka tuskin Williamsin vahvuus on, mutta sitä seuraavat pitkien suorien Spa ja eritoten Monza voivat avata mahdollisuuksia.
– Span ja Monzan pitäisi olla todella hyviä meille, kenties kauden parhaat paperilla. Meidän on kuitenkin tähdättävä vahvoihin esityksiin muuallakin. Me emme voi vain luottaa paikkoihin, joissa on korkeat huippunopeudet, vaan meidän on myös kehitettävä downforcea.
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Red Bull joutui selittelemään huippuvauhdin katoamista – ”Aika paljon vahinkoa”
- Miamin GP:ssä yllätysvoittaja! McLaren-tähti juhlii uransa avausvoittoa
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- Max Verstappenilta pilkkaava viesti kilpailijoille sprintin aika-ajoissa – Valtteri Bottakselle katastrofialku Miamissa
- Valtteri Bottaksen uusi kisainsinööri munasi heti – suomalaiselle rangaistus luvassa?
- Valtteri Bottaksen välit Sauber-talliin kiristyneet – suomalaisen ajopaikkaa tarjotaan tähtikuljettajalle
- F1-kohukuski menetti malttinsa Miamin sprinttikilpailussa totaalisesti: Peräti neljä rangaistusta sprintin aikana
- Talli pimitti tärkeää tietoa Valtteri Bottakselta – ”Oli aika äkkinäinen muutos”
- Valtteri Bottaksen huimalle putkelle jatkoa Miamin aika-ajoissa – Max Verstappen paalulle
- Virallinen vahvistus: Legendaarinen suunnitteluvelho Adrian Newey jättää Red Bull -tallin
- Lähteet: Max Verstappenia viedään tosissaan Mercedekselle – nyt pöytään lyötiin jättimäinen läjä rahaa
- Valtteri Bottakselle lähtöruuturangaistus uuden kisainsinöörin toilailusta
- F1-kuskit kolaroivat varikolla ennen sprinttikilpailua – ferrari-tähti raivoissaan:”Mitä helvettiä hän tekee?”
- Miamin GP:ssä yllätysvoittaja! McLaren-tähti juhlii uransa avausvoittoa
- Imolan kirottu F1-viikonloppu jäi kalvamaan turva-auton kuljettajaa vuosikausiksi – ”Olimme viimeiset, jotka katsoivat Ayrtonia silmiin”