”Fernando ei voisi olla paremmassa paikassa”

Ferrarin testikuljettaja Marc Gene uskoo maanmiehensä Fernando Alonson olevan yhä tyytyväinen tallissa, vaikka menestys neljän ja puolen vuoden aikana onkin jäänyt epäilemättä vähäisemmäksi kuin 32-vuotias lienee toivoneen.
Tavan mukaan kuljettajaa on yhdistetty muihin talleihin ensi kaudeksi, mutta uskottavat vaihtoehdot vaikuttavat vähäisiltä.
– Kyllä, kyllä [hän on onnellinen]. Minusta me olemme nähneet Alonson parhaat vuodet alkaen kaudesta 2010. Kaudella 2010, 2012 tai tänä vuonna hänen ajamisensa on ollut täydellistä. Hän on ehdottomasti paras kuljettaja tällä hetkellä formula ykkösissä; kaikkein kokonaisvaltaisin, Gene sanoi AS-lehdelle.
– On sääli, että se ei ole heijastunut hänen mestaruuksiensa määrään, ainakin kahtena enemmän. Samaan hengenvetoon on kuitenkin sanottava, että hän on tyytyväinen Ferrarilla, eikä voisi olla paremmassa paikassa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Lewis Hamiltonin ja Ferrarin yhteistyö rakoilee – F1-legenda paljastaa syyn
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?