Tuomari: Näistä syistä Nico Rosbergia ei rangaistu
Kuva: Getty Images
Monacon GP:n tuomarina toiminut ex-kuljettaja Derek Warwick sanoo, että Mercedeksen Nico Rosbergin rangaitsemattomuus aika-ajojen jälkeen oli perusteltu päätös.
Rosberg ajoi mutkan pitkäksi Q3:n lopussa, mikä toi keltaiset liput radalle ja vei takanatulijoilta mahdollisuuden parantaa aikojaan. Saksalainen oli tutkittavana ajovirheen tahallisuudesta, mutta ei lopulta saanut jälkiseuraamuksia.
– Meillä oli kaikki Mercedeksen data, mukaan lukien Lewisin [Hamilton] data verrattavissa Nicoon. Meillä oli myös FIA:n data. Oli kuvaa ohjaamosta, lintuperspektiivistä, radalta. Meillä oli kaasu- ja jarrujäljet – kaikki, mitä tarvittiin toivottavasti oikean päätöksen tekemiseen, Warwick listasi Daily Mailille.
Ex-kuljettaja jatkoi sanomalla, että myös itse epäillyn oma kertomus tapahtumista oli merkittävä tekijä tuomiossa.
– Nico oli tuomareiden tiloissa pitkään tiimimanagerin [Rob Meadows] kanssa. En sanoisi, että kuulustelin häntä, minä enemmänkin haastattelin. Varmistin, että kysyin kaikki oikeat kysymykset, Warwick selitti.
– Olen ollut kuvioissa pitkään ja nähnyt ihmisten yrittävän sumuttaa minua. Oliko minulla epäilyksiä? Tietysti oli, mutta hän antoi minulle tarvitsemani vastaukset.
– Tiedän, että salaliittoteorioita on olemassa, mutta F1-kilpa-ajosta ei löydä rehellisempää kuljettajaa kuin Nico. Hän sanoi tehneensä virheen, tuli mutkaan liian kovaa, jarrutti liian myöhään ja lukitsi takapyöränsä.
LUE MYÖS:
- Oliver Solberg voittoon Chilessä, Sami Pajari kavensi MM-johtoa – katso pistetilanne
- Chilen MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Hurjaa draamaa Chilessä! Elfyn Evans putosi – Sami Pajarin mestaruushaaveet elävät
- Kimi Antonelli onnekas Madridissa – Lando Norrisilta ryöstettiin voitto
- Se on siinä! Tuukka Taposelta mestarillinen näytös Madridissa
- Chilen rallin sunnuntain aikataulu ja tv-lähetykset
- Drift Masters -finaali 2026: Tulokset
- Tuukka Taposelta kylmäpäinen suoritus – joukkokolari väritti Madridin F3-kilpailua
- Lando Norrisilta uskomaton temppu – paalusta muodostui mieletön vääntö
- Valtteri Bottakselle varoitus Espanjan GP:n harjoituksissa
- IL: Mika Salo laukoi suorat sanat Robin Räikkösen Red Bull -sopimuksesta
- Chilen MM-ralli 2026: Lopputulokset
- MTV: Kalle Rovanperä latasi suorat sanat Sami Pajarin tilanteesta
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- Chilen rallin sunnuntain aikataulu ja tv-lähetykset
- Max Verstappen latasi suoran arvion Robin Räikkösestä
- Chilen MM-rallin lauantain aikataulu ja tv-lähetykset
- Drift Masters -finaali 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Chilen MM-rallin torstain aikataulu ja tv-lähetykset
- WRC-tähti etsii uutta tallia – ”Aika alkaa käydä vähiin”