SM-rallin keskeytyksestä rikosilmoitus – ”Se on voinut saada alkunsa vain tahallisen vahingonteon kautta”
Kuva: Getty Images
Juha Salon keskeytys kauden ensimmäisessä SM-rallissa on johtanut rikosilmoitukseen. Saloracing Finlandin mukaan Salon keskeytyksen rallin kärkipaikalta aiheuttanut vesiletkun irtoaminen on voinut saada alkunsa vain tahallisen vahingonteon kautta yön aikana.
Salo yhdessä kartanlukijansa Marko Salmisen kanssa johti Rovaniemellä ajettua Arctic Lapland Rallia selkeällä 37 sekunnin erolla ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen.
Perjantai-iltana heidän kilpa-autonsa ajettiin sääntöjen mukaan iltahuollon jälkeen Rovaniemen keskustassa sijaitsevaan Sampokeskuksen pysäköintitilaan ja pysäköitiin toimitsijoiden ohjeiden mukaan rallin sääntöjen määräämälle Parc Fermé -alueelle.
– Pääsimme Hanhikosken erikoiskoetta 8 km, kunnes konepellin alta alkoi nousta höyryä. Ajoimme sivuun ensimmäiseen tienhaaraan, koska moottorin lämmöt olivat jo yli 140 astetta. Autoa erikoiskokeen varressa tutkiessamme huomasimme ylävesiletkun kiristimen olevan noin 60 mm pois omalta paikaltaan, ja siksi ylävesiletku oli rytkytyksessä irronnut ja jäähdytysvesi vuotanut maastoon aiheuttaen moottorivaurion, Salo kertaa aamun tapahtumia.
Salon autoon oli kilpailua ennen suoritettu kansitiivisteen vaihto. Sen yhteydessä ylävesiletku ei ole ollut irti jäähdyttimen päästä.
– Olemme ennen rikosilmoituksen jättämistä keskustelleen useiden kotimaisten ja ulkomaisten asiantuntijoiden kanssa tästä tapauksesta. Kukaan näistä asiantuntijoista ei tiedä tapausta, eivät edes aikanaan Mitsubishin kehitystyössä mukana olleet, jossa tämän tyyppinen vesiletkun kiristin olisi siirtynyt pois paikaltaan itsestään. Tätä kiristintyyppiä on käytetty kilpailutoiminnassa yli kymmenen vuoden ajan maailmalaajuisesti, ja lisäksi sen paikallaan pysymisen varmistaa jäähdyttimen putkeen rakennettu olake. Irrotukseen eivät normaalit käsivoimat riitä, sen sijaan oikealla työkalulla siirto tapahtuu 10 sekunnissa. Automme konepellissä ei ollut erillisiä lukkoja, mutta tämän jälkeen varmasti on, Salo sanoo.
Saloracingin tiedote: linkki
LUE MYÖS:
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”
- Red Bull -pomo vastasi Max Verstappenin ympärillä pyöriviin huhuihin
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly