Nico Hülkenberg: ”Lotuksen tilanne epävarma”
Kuva: Getty Images
Nico Hülkenberg vihjaa, että hänen odotetun Lotus-siirtonsa peruuntuminen ei ole välttämättä osoittautumassa kielteiseksi tapahtumaksi hänen uransa kannalta.
Lotus nimesi 26-vuotiaan suosikikseen uutena kuljettajana kaudelle 2014, mutta teki lopulta sopimuksen hyvin sponsoroidun Pastor Maldonadon kanssa.
Venezuelalaisen tuomasta rahoituksesta huolimatta Lotuksen kehitys tallina on vaikuttanut ottaneen takapakkia: talli on kärsinyt henkilöstömenetyksiä tallipäällikköä myöten, sen auto ei ehtinyt ensimmäisiin testeihin ja jopa osallistumismaksu sarjaan venyi.
– Epävarmuutta on hieman ja tilanne on aika epävarma [Lotuksella] tällä hetkellä. Mutta en tiedä, vaikuttaako se heidän suoritustasoonsa, se jää nähtäväksi, Hülkenberg sanoi Autosportin mukaan kysyttäessä, että onko hän huojentunut siirryttyään toiseen talliin.
Sen sijaan Force India, jonne saksalainen nyt palasi vuoden tauon jälkeen, on vaikuttanut lupaavalta.
– Talli on minusta kasvanut. Kun palasin tehtaalle, oli nähtävissä, että infra oli muuttunut. Ihmisiä on myös enemmän ja tiimi kasvaa, mikä on hyvä signaali.
LUE MYÖS:
- Rallicross EM 2026: Pisteet, kuskit ja uutiset
- Drift Masters 2026: Pisteet, kuskit ja uutiset
- Drifting SM 2026: Pisteet ja uutiset
- Uusi F1-rata sai tylyn vastaanoton – muutoksia luvassa jo ensi kaudeksi
- Valtteri Bottas jäi hännille – yksi ongelma nousi jälleen esiin
- Tuukka Taposen tulevaisuudesta ikävä paljastus – ”Ollaan huonossa tilanteessa”
- Chilen MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Espanjan GP 2026 – F1 Madrid: Tulokset ja uutiset
- Oliver Solberg voittoon Chilessä, Sami Pajari kavensi MM-johtoa – katso pistetilanne
- Hurjaa draamaa Chilessä! Elfyn Evans putosi – Sami Pajarin mestaruushaaveet elävät
- IL: Mika Salo laukoi suorat sanat Robin Räikkösen Red Bull -sopimuksesta
- Chilen MM-ralli 2026: Lopputulokset
- MTV: Kalle Rovanperä latasi suorat sanat Sami Pajarin tilanteesta
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- Chilen rallin sunnuntain aikataulu ja tv-lähetykset
- Max Verstappen latasi suoran arvion Robin Räikkösestä
- Chilen MM-rallin lauantain aikataulu ja tv-lähetykset
- Drift Masters -finaali 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Chilen MM-rallin torstain aikataulu ja tv-lähetykset
- WRC-tähti etsii uutta tallia – ”Aika alkaa käydä vähiin”