Lotus-kuljettaja: ”Uransa lopulla olevan Kovalaisen valinta katkera pettymys ja henkinen isku”
Lotuksen kolmoskuljettajana ainakin viime kaudella ajanut Davide Valsecchi on purkanut tunteitaan menneen kauden lopun pettymyksestään.
GP2-mestari joutui roolistaan huolimatta katsomaan vierestä, kun selkäleikkauksessa olleen Kimi Räikkösen F1-auto annettiin kahdessa viimeisessä kisassa Heikki Kovalaiselle. Valsecchi myöntää olleensa syvästi pettynyt marraskuussa.
– Käyn läpi rauhallista aikaa, erityisesti verrattuna siihen mielentilaan, jossa olin kun sain tietää katkerasti, että Lotuksen valinta Räikkösen korvaajana olisi Kovalainen, Valsecchi kertoi f1passion-sivustolle tämänhetkisistä tuntemuksistaan.
– Se on ollut katkera pettymys ja henkinen isku, mutta kykenin nielemään sen hyvin. Ne kaksi viikkoa olivat todella vaikeat minulle. Minulla oli suuria vaikeuksia hyväksyä Kovalaisen läsnäolo Lotuksen ratissa, joka olisi voinut kuulua minulle, italialainen jatkoi.
Vaikkakin Kovalaisen aika-ajot olivat erityisesti Yhdysvalloissa lupauksia antavia, itse kisoissa tuloksina oli 14:s sija kummassakin.
– Jos katsotaan, kuinka kisat sujuivat, olen yhä vakuuttunut, että minun tai [Nico] Hülkenbergin valinta olisi ollut paljon parempi. Kenties joku muukin Lotuksella ajatteli samoin.
– Minä ajattelin, että tahdonvoimani voittaisi kuljettajan, kuten tämä suomalainen, joka on uransa lopulla.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?