Kimi Räikkösen ex-tallin hämmentävä ostosaaga tuli loppuunsa – ”Sopimus on peruttu”

Kimi Räikkösen aiemmin edustaman talousvaikeuksissa painivan Lotus-tallin ja Quantum-sijoittajaryhmän neuvottelusaaga on saanut päätöksensä. Asiasta kertoo Auto Motor und Sport.
Talli ”vahvisti” jo viime kesänä, että sijoittajat – silloin nimellä Infinity – tulisivat ostamaan 35% osuuden tallista. Hieman myöhemmin talli ilmoitti, että asia ei ollutkaan vielä toteutunut, mutta että neuvottelut etenevät.
Lopulta sijoittaryhmän johtajakin joutui useaan otteeseen median tentattavaksi ja vakuutti toistuvasti, että rahat tulevat kyllä, mutta sopimuksen toteutumista ovat hidastaneet byrokratiahaasteet.
Lotuksen omistajayhtiön Geniin hallituksen puheenjohtaja Gerard Lopez on nyt kuitenkin vahvistanut, että neuvottelut ovat ohi.
– Quantum-rahat eivät koskaan saapuneet. Sopimus on nyt peruttu. Kauden 2014 budjetti perustuu PDVSA:n rahoihin. Me emme ota uutta velkaa, Lopez sanoi.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- F1-tulokas kurvasi itselleen lisäaikaa: ”Tätä minä haluan nähdä”
- Näin näet Sardinian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – ratkaisuhetket näkyvät ilmaiseksi
- Huono varikkopysähdys hankaloitti Valtteri Bottaksen pistejahtia – ”Pysyttiin kuitenkin kaiteiden välissä”
- Max Verstappenin dominanssi jatkuu myös Monacossa – palkintokorokkeelle nousee jättiyllättäjä!
- Aston Martinin virhe maksoi Fernando Alonsolle jopa voiton Monacossa – myös Ferrarilta käsittämätöntä tunarointia
- Monacon lähdössä kolisi – tuomaristolle heti rutkasti töitä
- Monacossa jättiyllätyksen makua – Onnistuuko Sergio Perez tekemään mahdottomasta mahdollisen? Tässä Monacon GP:n lähtöjärjestys
- Ferrari-tähdelle mojova rangaistus Monacon aika-ajojen vaaratilanteesta – kärkikolmikkoon nousee täysi yllättäjä!
- Charles Leclercin vaarallinen temppu jäi lähetyksen ulkopuolelle – katastrofi senttien päässä
- Fernando Alonson jättipaukku jäi sadasosien päähän – Max Verstappen puristi viime hetkillä paalulle
- Hondan hankaaminen tulossa Red Bullille kalliiksi – ”Emme olisi todellakaan tehneet sitä”
- Ferrari-tähdelle mojova rangaistus Monacon aika-ajojen vaaratilanteesta – kärkikolmikkoon nousee täysi yllättäjä!
- Mika Häkkinen näytti kameroille, millainen auto tallista löytyy – ”Kun tällä laittaa hanaa, 1000 hevosvoimaa lähtee hyrräämään”
- Heikki Kovalaiselta kritiikkiä Valtteri Bottaksen suuntaan Viaplayn lähetyksessä – ”Hänen pitäisi antaa enemmän aikaa kilpa-ajamiselle”
- Charles Leclercin vaarallinen temppu jäi lähetyksen ulkopuolelle – katastrofi senttien päässä
- Fernando Alonso letkautti oman mielipiteensä Lewis Hamiltonin tilanteesta – ”Hän itse aina sanoo…”
- Aston Martinin virhe maksoi Fernando Alonsolle jopa voiton Monacossa – myös Ferrarilta käsittämätöntä tunarointia
- Näin näet Sardinian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – ratkaisuhetket näkyvät ilmaiseksi
- Monacon ensimmäinen harjoitus päättyi ennenaikaisesti ulosajoon – ”Satutin polveni”
- Max Verstappen niukasti nopein Monacossa – Ferrari-kuski täräytti kaiteisiin