Paikallinen urheiluviranomainen varoittaa Intian GP:n tulevaisuuden näkymistä

Paikallisen moottoriurheiluliiton puheenjohtaja Vicky Chandhok on varoittanut, että Intian GP ensi viikonloppuna voi jäädä maan viimeiseksi.
Kisa tippuu ensi vuoden kalenterista tapahtuman ajankohdan muuttuessa jatkossa keväälle. Järjestäjät arvioivat vain noin puolen vuoden välin kahden tapahtuman välillä olevan liian lyhyt.
Muun muassa verotukseen liittyvistä byrokratiaongelmista sekä vähenevistä katsojamääristä kärsivä kisa ei kuitenkaan välttämättä palaa kalenteriin 2015, ellei tuleva tapahtuma ole menestys, The Guardian -sanomalehdelle puhunut Chandhok uskoo.
– Tästä syystä pyydän kaikkia Intiassa tekemään tulevan sunnuntain kisasta muistorikkaan, jotta kaikki formula ykkösissä ymmärtävät, että laji tarvitsee Intian GP:tä, hän sanoi.
Moottoriurheilupomo jatkoi muistuttamalla, että kisan hankkiminen oli vuosikymmenen projekti ja että tapahtuma on ollut kansantaloudellisesti kannattava.
– Kisa on ollut hyväksi taloudelle viimeiset kaksi vuotta. Hotellit ja taksit ovat olleet kiireisiä, kuten myös muut työläiset. Veronmaksajien rahoja ei ole käytetty tähän. Promoottori on yksityinen.
– Intia tunnustetaan nykyisin maailmalla teknologisesta edistyksestä. F1 on siis mielekästä [maalle]. Se on enemmän kuin urheilutapahtuma. Se on hyväksi Intialle ja hyväksi sen hallitukselle.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan