Michael Schumacher: ”Minä en kadu mitään”
Kuva: Getty Images
Oletettavasti formula ykköset lopullisesti viime kauden jälkeen lopettanut lajin legenda Michael Schumacher arvioi päätöksen olleen oikea. Ennen Lewis Hamiltonin siirtymistä Mercedekselle veteraanin jatkosta neuvoteltiin, mutta lopulta tuloksetta.
– Minä en kaipaa osallistumista koko kauden mittaiseen kilpailuun formula ykkösissä, seitsenkertainen mestari sanoi BBC Sportille.
– Minulla ei olisi ollut energiaa useammalle vuodelle. Tunsin oloni vain tyhjäksi lopussa. Minä en kadu mitään.
Saksalainen saavutti paluunsa jälkeen ainoastaan yhden palkintokorokesijoituksen, minkä lisäksi hän oli Monacon aika-ajojen nopein 2012.
Mies vihjaa, että palatessaan lajiin vuonna 2010 41 vuoden kypsässä iässä, hän ei ollut enää aivan 1990-luvun ja 2000-luvun alun kaltaisesssa iskussa.
– Erona oli se, että pidin kolmen vuoden tauon, enkä ollut enää kovin nuori palatessani takaisin. Mutta kolmen kauden jälkeen tasoni oli varsin tyydyttävä, hän arvioi.
– Ihmiset odottivat seitsenkertaiselta mestarilta enemmän tuloksia kuin pystyimme saavuttamaan. Mutta jos katsotaan mitä meillä oli käytössämme [kaluston puolesta], en pystynyt parempaan, Schumi muistuttaa.
LUE MYÖS:
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Juha Rytkönen teki huiman nousun EM-hopealle – ”En olisi uskonut”
- Rallicross EM 2026: Pisteet, kuskit ja uutiset
- Drift Masters 2026: Pisteet, kuskit ja uutiset
- Drifting SM 2026: Pisteet ja uutiset
- Chilen MM-ralli 2026: Lopputulokset
- IL: Mika Salo laukoi suorat sanat Robin Räikkösen Red Bull -sopimuksesta
- MTV: Kalle Rovanperä latasi suorat sanat Sami Pajarin tilanteesta
- Chilen rallin sunnuntain aikataulu ja tv-lähetykset
- Max Verstappen latasi suoran arvion Robin Räikkösestä
- Chilen MM-rallin lauantain aikataulu ja tv-lähetykset
- Chilen MM-rallin perjantain aikataulu ja tv-lähetykset
- Drift Masters -finaali 2026: Lopputulokset
- Madridin ensimmäinen formulakilpailu takana – näin kävi Tuukka Taposelle
- Tuukka Taposelta kylmäpäinen suoritus – joukkokolari väritti Madridin F3-kilpailua