Mercedeksen vallankahvan vaihtuminen yli vuoden kestävä prosessi
Kuva: Getty Images
Mercedeksen tallipäällikkö Ross Brawn kertoo, että hänen tehtäviensä siirtyminen uudelle tekniselle toiminnanjohtaja Paddy Lowelle on yli vuoden kestävä, vaiheittainen prosessi. Tällä hetkellä Brawn hallitsee itse Mercedeksen lahjakasta, mutta melko kompleksia teknistä osastoa.
Talli on lähtökohtaisesti kiistänyt huhut, joiden mukaan McLarenin entinen tekninen johtaja palkattiin korvaamaan Brawn; mitä todennäköisimmin Lowe tulee kuitenkin täyttämään tallipäällikön paikan, kun tämänhetkinen tallipäällikkö päättää siitä luopua. Tämän vuoden Brawn aikoo kuitenkin pysytellä tiukasti remmissä mukana. Tallipomo on sitä mieltä, että vastuiden ja tehtävien siirtymisen Lowelle tulee olla vaiheittainen prosessi ,ilman tiukkoja takarajapäivämääriä.
– Tulevaisuudessa osa tehtävistäni tulevat olemaan Paddyn hoidettavina, mutta äkillisiä loppuja tai äkillisiä alkuja emme tule näkemään. Olemme tunteneet toisemme hyvin kauan, ja keskitymme niihin asioihin, joiden saralla Paddylla todella on annettavaa tiimille, Brawn sanoo ESPN:lle.
– Hän liittyi tiimiin odotettua aikaisemmin, mutta tilanne tulee kehittymään sen mukaan, mikä on parasta tiimille. Aikataulu ei ole tiukka.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki