Marussian tekniikkapomo Pat Symonds on paljastanut tuoreessa haastattelussa F1-tallien resurssierojen absurdiuden.

Symonds kertoi Auto Motor und Sport -lehden lauantaina julkaistussa haastattelussa, että tallien kiinteät kustannukset ja kisatiimien koot ovat samankaltaiset kautta linjan. Erona ovat pääasiallisesti kehityskulut, eli suunnitteluosaston koko ja sen käytössä olevat resurssit.

– Meillä on [tallissa yhteensä] 180 ihmistä, Red Bullilla 650, Lotuksella 500 ja McLaren on jossain viimeksi mainittujen välimaastossa, Symonds sanoi.

Marussian kokonaisbudjetti insinöörin mukaan oli vuonna 2012 £62 miljoonaa, josta leijonan osa kului autojen tuomiseen kisoihin sekä kokoamiseen ja purkamiseen kisojen välillä.

– Meillä kuluu 60 miljoonaa ollaksemme mukana 50 viikkoa. Jäljelle jäävät kaksi miljoonaa menevät auton kehitykseen. Jos sinulla on 200 miljoonaa, kuten Red Bullilla, tarvitset saman 60 miljoonaa mennäksesi kisoihin. Kaikki loput menevät kierrosajan löytämiseen.

– Et siis vertaa [62] miljoonaa 200 miljoonaa vastaan, vaan kahta miljoonaa 140 miljoonaa vastaan. Ero on seitsemänkymmentäkertainen. Se tappaa pienet tallit ja siksi on niin vaikeaa irrottautua peränpitäjien ryhmästä.