Red Bullin varikko-onnettomuuden syy selvisi
Kuva: Getty Images
Red Bull -talli tulee muuttamaan rengaskiinnityspyssyjään sekä toimintaohjeitaan varikkopysähdysten osalta Saksan GP:n onnettomuuden johdosta, kertoo Autosport.
Formula ykkösten hallintoyhtiön kuvaaja Paul Allen loukkaantui viime viikonloppuna kun Mark Webberin varikkopysähdyksen jälkeen aussin autosta irtosi varikkosuoralla rengas, joka osui Alleniin.
Onnettomuus aiheutui tallin tutkimuksen perusteella siitä, että oikean takarenkaan kiinnittäjä painoi vahingossa ’valmis’-nappulaa kiinnityspyssyssään ennenaikaisesti.
Tässä vaiheessa rengasta ei oltu kuitenkaan vielä lukittu kiinni, sillä ruuvi ei ollut osunut renkaan istukan kierteisiin ensimmäisellä yrityksellä, ja operaatio päätettiin toistaa uudella ruuvilla. Ensimmäisen ruuvin irrottamisen yhteydessä kiinnittäjän peukalo laukaisi vahingossa ’valmis’-merkin.
Tunkkimies tiputti auton ja se päästettiin liikkeelle, mutta rengas ei ollut tällöin kiinni autossa minkään varassa.
Jotta vastaavaa ei tapahtuisi uudestaan, kiinnityspyssyä on nyt muutettu vahinkopainallusten välttämiseksi. Lisäksi autoa ei tulla päästämään varikolta ongelmallisten pysähdysten yhteydessä ennen kuin kaikki kiinnittäjät ovat antaneet merkin.
LUE MYÖS:
- Oliver Solberg voittoon Chilessä, Sami Pajari kavensi MM-johtoa – katso pistetilanne
- Chilen MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Hurjaa draamaa Chilessä! Elfyn Evans putosi – Sami Pajarin mestaruushaaveet elävät
- Kimi Antonelli onnekas Madridissa – Lando Norrisilta ryöstettiin voitto
- Se on siinä! Tuukka Taposelta mestarillinen näytös Madridissa
- Chilen rallin sunnuntain aikataulu ja tv-lähetykset
- Drift Masters -finaali 2026: Tulokset
- Tuukka Taposelta kylmäpäinen suoritus – joukkokolari väritti Madridin F3-kilpailua
- Lando Norrisilta uskomaton temppu – paalusta muodostui mieletön vääntö
- Valtteri Bottakselle varoitus Espanjan GP:n harjoituksissa
- IL: Mika Salo laukoi suorat sanat Robin Räikkösen Red Bull -sopimuksesta
- Chilen MM-ralli 2026: Lopputulokset
- MTV: Kalle Rovanperä latasi suorat sanat Sami Pajarin tilanteesta
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- Chilen rallin sunnuntain aikataulu ja tv-lähetykset
- Max Verstappen latasi suoran arvion Robin Räikkösestä
- Chilen MM-rallin lauantain aikataulu ja tv-lähetykset
- Drift Masters -finaali 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Chilen MM-rallin torstain aikataulu ja tv-lähetykset
- WRC-tähti etsii uutta tallia – ”Aika alkaa käydä vähiin”