Ensi vuonna alkunsa saava sähköautosarja Formula E tulee vetämään puoleensa korkean profiilin talleja, odottaa sarjan toimitusjohtaja Alejandro Agag. Mies kertoo tuoreessa Die Welt -sanomalehden haastattelussa, että sarja voisi kiinnostaa myös suuria formula ykkösissä olevia yhtiöitä. Kuten hän on aiemminkin todennut, tarkoituksena ei ole kuitenkaan kuninkuusluokan haastaminen. – Olen suuri F1-fani ja toivon, että se ei koskaan katoa. Se on maailmanlaajuinen laji, jolla on miljoonittain faneja ja jossa on paljon rahaa liossa, espanjalainen sanoo. – Formula E on erilainen kilpailuluokka. Meille kyse on myös voittamisesta, ei kysymystäkään siitä, ja jossain vaiheessa haluamme olla yhtä iso kuin Formula 1. Fokuksemme on kuitenkin erilainen: kestävä kehitys, ympäristöystävällisyys, teknologinen innovaatio, Agag listasi. – Sarjat ovat yhteensopivia, eivätkä häiritse toisiaan. Päin vastoin uskon, että yhtiöillä kuten Ferrari ja Red Bull tulee jonain päivänä olemaan Formula E -talli. McLarenin kanssa on jo ollut keskusteluita, Agag paljasti.

LUE MYÖS: