Valtteri Bottas: ”Haluan olla paras jonain päivänä”

Valtteri Bottas kertoo F1-sarjan kotisivun tuoreessa kolumnissaan ensimmäisestä kaudestaan kisakuljettajana formula ykkösissä.
Bottas myöntää Williamsin uusimman auton pieneksi pettymykseksi tallille, mutta kertoo sen vain inspiroivan häntä yrittämään entistä kovemmin. Mitä tulee tällä hetkellä kilpailukyvyttömän auton aiheuttamiin suorituspaineisiin, niitä ei ole.
– Minulla ei ole ollut mitään ongelmia paineiden kanssa. Minä itse haluan pärjätä hyvin – olla paras jonain päivänä – joten paineet tulevat sisältäni. Tietenkin on hienoa, mikäli myös muut odottavat paljon minulta, sillä se osoittaa, että heillä on luottamusta taitoihini. Mutta paineet eivät ole ongelma – ehkä siksi, että olen suomalainen, Bottas kertoo.
– Uskon, että Williams-talli näkee lahjakkuutta minussa ja että voin olla todella hyvä tulevaisuudessa. Williams-vuosinani olen kehittynyt valtavasti – ja tietenkin hengittänyt tallin kulttuuria.
– Suoritukseni suhteessa Pastoriin [Maldonado] ovat olleet melko hyviä. Pastor on kokenut, hänellä on meneillään jo kolmas vuosi tallissa, ja sanoisin, että olen ollut enemmän tai vähemmän hänen tasollaan.
Voit lukea Bottaksen mietteet kokonaisuudessaan tästä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Lähde: Max Verstappen vaihtaa tallia – hyväksynyt Toto Wolffin tarjouksen
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Ajaako Valtteri Bottas Cadillacilla? Näin tallipäällikkö kommentoi kuumaa huhua