Nainen ajoi yli 3 promillen humalassa – yritti valehdella poliisille
Liperiläisnainen on jäänyt torstaina kiinni ajamisesta 3,10 promillen humalassa, kertoo Pohjois-Karjalan poliisilaitos.
Nainen oli lähtenyt Liperin Ylämyllyltä liikkeelle noin klo 21.00 ja joutui pysähtymään Marjalan ABC:lle renkaan puhkeamisen vuoksi. Asiaa tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena.
Poliisin otettua naisen kiinni, hän kertoi nimekseen toisen henkilön nimen, minkä vuoksi häntä epäillään myös väärän henkilötiedon antamisesta.
Naista epäillään lisäksi hieman aiemmin tapahtuneesta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta Ylämyllyntiellä.
Nainen oli ajanut moottoripyörän takapuskurissa kiinni ja lopulta töytäissyt moottoripyöräilijää. Moottoripyöräilijä oli kuitenkin pysynyt pystyssä ja saanut ohjattua tien sivuun. Moottoripyörän takapuskuri oli törmäyksen voimasta taipunut satulan ja renkaan väliin.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki