F1-pomo asettui testikohussa Pirellin tueksi: ”Varastettua tavaraa ei pidä ottaa vastaan”
Kuva: Getty Images
F1-sarjan kaupallisten oikeuksien omistajayhtiön toimitusjohtaja Bernie Ecclestone antaa tukensa Pirellille Mercedeksen rengastestikohussa. Mercedes teki kolmipäiväisen kauden aikaisen testin nykyisellä autollaan toukokuussa. Testin uskotaan rikkovan räikeästi lajin urheilusääntöjä.
Asia tullaan käsittelemään kuluvan kuun 20. päivä FIA:n tuomioistuimessa, jossa vastaajana on myös rengastoimittaja. Ecclestone vakuuttaa, että yhtiö ”ei ole tehnyt mitään” väärin.
F1-pomo kertoi syyksi näkemykselleen sen, että Mercedes olisi voinut halutessaan kieltäytyä tekemästä testiä. Pirellin kannalta kyse oli vain pyrkimyksestä kehittää renkaitaan, mikä testausrajoitusten vuoksi on osoittautunut vaikeaksi.
– Odotetaan oikeudenkäyntiä, he tuntevat kaikki faktat. Jos tarjoat minulle varastettua tavaraa, on minun päätös, että otanko ne vastaan. Kukaan ei voi pakottaa minua tekemään sitä taikka tätä. Minun pitää tietää, mitä tehdä, Ecclestone sanoi toimittaja Adam Cooperin blogissa viitaten Mercedes-talliin.
– Pirelli teki oikein. Jos kunnollista testausta olisi, kuten pitäisi olla, he eivät olisi tällaisessa ongelmassa. Ihmiset ovat valittaneet [renkaista], joten ilmeinen valinta oli ratkaista se testaamalla, F1-pomo jatkoi.
Ecclestone on aiemmin varsin avoimesti vihjannut hänen ja Mercedeksen tallipäällikön, Ross Brawnin suhteen olevan viileä.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Max Verstappenilta uskomaton suoritus Brasilian GP:ssä – mestaruustaistossa ratkaisun makua
- Ferrarille katastrofialku Brasiliassa – MM-haastaja Oscar Piastrille jättirangaistus
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Lando Norris Brasilian aika-ajojen ykkönen – Verstappen ja Hamilton kyykkäsivät pahasti
- Max Verstappenille surkea mahalasku aika-ajoissa – mestaruushaaveet murenivat?
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- F1-sprintti keskeytyy hurjan kolarisuman seurauksena – MM-haastaja Oscar Piastri jälleen seinään
- IL: Jari Matti Latvala katkoo isoilta huhuilta siivet: ”En ole lähdössä”
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- F1-sarjassa pohditaan isoa muutosta – tavoitteena viihdearvon parantaminen
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”