Valtteri Bottas: ”Kisassa voimme nousta”
Kuva: Getty Images
Williams-talli ei ollut täysin tyytyväinen lauantain aika-ajoihin Monacossa. Tuloksena oli 14:s lähtöruutu Valtteri Bottakselle ja 16:s Pastor Maldonadolle.
Tekniikkapomo Mike Coughlan oli tyytyväinen molempien kuljettajien suorituksiin Q1:ssä, mutta Q2:ssa enemmänkin oli saatavilla.
– Märällä Pastor osoitti jälleen, kuinka hyvä hän voi tällä radalla olla kellottamalla nopeimman kierroksen Q1:ssä. Valtteri teki myös hienoa työtä ajaen yhdeksänneksi nopeimman ajan Q1:ssä, joka oli hänen ensimmäinen aika-ajosessionsa koskaan Monacossa.
– Valitettavasti radan kuivuessa meillä ei ollut FW35:ssä vauhtia ja molempien kuljettajien ajaessa lopussa superpehmeillä, he eivät saaneet parasta irti viimeisistä kierroksistaan.
Bottas itse myönsi, että parempi lähtöruutu olisi ollut mieleen, mutta arvioi kisassa olevan yhä mahdollisuuksia nousta sijoituksissa.
– Olosuhteet eivät olleet hyvät tänään, sillä ne muuttuivat jatkuvasti. Me saimme suurimman osan irti siitä, mitä oli saatavilla, ja vaikkakaan auto ei ole siellä, missä haluaisimme sen olevan, me uskomme tietävämme, mihin suuntaan autoa on kehitettävä, Bottas uumoili.
– Kisa tulee olemaan vaikea, koska takanamme starttaa muutamia nopeita autoja, mutta olen luottavainen, että voimme yhä puskea eteenpäin ja hankkia sijoituksia huomisessa kisassa.
LUE MYÖS:
- Unkarin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- George Russell: ”Haluan vain autoni olevan samanlainen kuin Kimi Antonellilla”
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Belgian GP 2026 – F1: Tulokset ja uutiset
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- George Russellin katastrofi Belgiassa oli Kimi Antonellin avain onneen – MM-taistelu tiivistyy
- Viron MM-ralli 2026: Tulokset
- Se on siinä! Sami Pajari dominoi Virossa ja nappasi uransa avausvoiton näytöstyyliin
- Lähtöruuturangaistukset sekoittavat pakkaa – tässä Belgian GP:n lähtöjärjestys
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Kaksi Max Verstappenin ulosajoa riitti – Red Bull palaa vanhaan ratkaisuun Belgiassa
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- F1-autoille povatut vaikeudet kävivät toteen Belgian harjoituksissa – ”Kuin hidastetusta elokuvasta”
- Suomen MM-ralli 2026: Reitti, aikataulu, liput, osallistujat ja televisiointi
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Toto Wolffilta tyly viesti George Russellille
- Kimi Antonelli paalulle Belgiassa – Valtteri Bottakselle tärkeä päänahka
- Ahveniston ensimmäinen Drift Masters oli jättimenestys – yli 12 700 katsojaa
- Isack Hadjarille jättirangaistus – takarivi kutsuu