Tekniikkapomo tyytyväinen: ”Bottas vain neljä kymmenystä Q3:sta”

Williamsille Bahrainin GP:n aika-ajot olivat sijoitusten osalta kauden alun kaltaiset. Toinen kuljettaja, tällä kertaa Valtteri Bottas, ajoi toiseen osioon. Lopulta Bottas ja Pastor Maldonado saivat sijat 15 ja 17.
Tekniikkapomo Mike Coughlan kuitenkin huomautti, että paremmat lähtöruudut eivät jääneet kauas ainakaan suomalaisen osalta.
– Kellotukset olivat äärimmäisen lähellä toisiaan ja Valtteri jäi vain neljä kymmenystä viimeisestä aika-ajojaksosta, joten mahdollisuus oli saavuttaa enemmän, Coughlan sanoi.
Bottas itse kuvaili vetoaan kakkososiossa joka tapauksessa viikonloppunsa parhaaksi tähän mennessä.
– Minulla oli hieman liikennettä ympärilläni Q1:ssä, joten olin aika onnekas, että pääsin läpi seuraavaan jaksoon, sillä jatkaminen voi olla kiinni kymmenyksestä tai kahdesta.
– Sain hyvän kierroksen kokoon toisessa osiossa, koko viikonlopun parhaan, joten olen iloinen. Sain mielestäni tänään kaiken irti autosta, mutta huomenna edessä on pitkä kisa samoissa olosuhteissa, joten täytyy olla valmis haasteeseen alusta alkaen.
Toisesta osiosta pois tuhanneosalleen samalla ajalla tippunut Maldonado oli pettynyt, mutta toisaalta sanoi, että parempaa on tiedossa.
– Minulla on ylimääräinen satsi renkaita huomiseksi, mikä on positiivista, ja me työskentelemme tiiminä kisaa varten.
– 17:s sija aika-ajoissa on pieni pettymys, mutta me olemme realistisia tavoitteidemme osalta. Pyrimme tekemään parhaamme niin radalla kuin tehtaallakin ja työskentelemme saadaksemme pian paremman aika-ajovauhdin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan