Paikkansa menettänyt F1-kuljettaja: ”Olen yhä shokissa”
Kuva: Getty Images
Luiz Razia, jonka sopimus kisakuskin paikasta Marussialla mitätöitiin perjantaina sponsorin jätettyä maksamatta lupaamansa tuen, kertoo olevansa yhä järkyttynyt tilanteesta.
– Olen eräänlaisessa shokissa. Olet formula ykkösissä vahvistettuna ja testaat autoa, ja yhtäkkiä et enää olekaan. Eikä syynä ole kuljettajan erhe, Razia sanoi Autosportille.
– Tein oikein kaiken sen, minkä kykenin, mutta kyse oli olosuhteista ja se oli siinä, 23-vuotias jatkoi.
– Mutta olen yhä täällä. Minun urani loistaa yhä ja voin päästä yli tästä vaikeasta tilanteesta. Joskus elämä heittää eteesi tällaista. Minun päätavoitteeni on olla formula ykkkösissä, joten ponnistelen yhä aivan samoin kuin ennenkin.
Brassi ei tunne kaunaa Marussiaa kohtaan. Hän sanoo ymmärtävänsä vaikean taloudellisen aseman, jossa häntäpään talli on.
– Voisin olla vihainen. Voisin olla hyvin itsekäs, mutta en ole. Kestän tällaisia asioita erittäin hyvin.
– Ymmärrän aseman, jossa Marussia on, ja pidän tallista. He kohtelivat minua erittäin hyvin, kun olin siellä ja ollakseni rehellinen, he pyrkivät ratkaisemaan tilanteen minulle.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Tulokset
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Tulokset
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin