Mikko Hirvonen: ”Tavoitteeni huolehtia, että ajan maaliin kakkosena”

Meksikon rallin viimeiseen päivään lähdettään Sebastien Ogierin ylivoimaisessa johdossa. Kun rallia on jäljellä vielä kolme erikoiskoetta, Mikko Hirvonen on toisena ja nuori Thierry Neuville kolmantena.
Hirvonen nousi lauantaina kakkosijalle rallissa Mads Östbergin tekniikkamurheiden vuoksi EK14:llä. Norjalainen kertoi kärsineensä laturiviasta, joka esti häntä ajamasta seuraavaa pätkää.
– Se oli sääli Madsille, mutta tarkoittaa, että saimme sijan. Erot ovat aika isoja, joten päätavoitteeni on huolehtia, että ajan maaliin kakkosena, Hirvonen selvitti tilannettaan.
– Helppoa se ei tule olemaan, koska tien pinta on todella haastava. En ole huolissani, sillä olen tottunut tällaisten tilanteiden hallintaan. Meidän on vain pysyttävä täysin keskittyneinä.
EK18 koitui Hirvoselle ongelmalliseksi, sillä hän kärsi rengasrikon, joka nosti Neuvillen vain sekuntien päähän suomalaisesta.
Kyseisellä pätkällä myös Ogier menetti aikaa tiellä olleen suljetun portin vuoksi, joka hänen piti avata, mutta tuomaristo päätti hyvittää tapauksen vuoksi 40 sekuntia ranskalaisen ajasta. Kun hän vielä löi pohja-aikoja toisensa perään tauluun, lähdetään rallin viimeisille erikoiskokeille hänen yli kolmen ja puolen minuutin johdossa.
– Yksinkertaisesti täydellinen päivä, Ogier sanoi.
– Me itse asiassa hidastimme hieman, sillä ei ole mielekästä ottaa isoja riskejä. Minulla ei ole varaa menettää keskittymistäni.
Jari-Matti Latvala, jonka ralli meni pilalle jo EK3:lla, on keskittynyt testaamiseen.
Rallin kokonaistilanne (EK20/23):
1. S. OGIER
2. M. HIRVONEN +3:32.4
3. T. NEUVILLE +3:39.9
4. D. SORDO +5:25.2
5. N. AL-ATTIYAH +6:13.9
6. K. BLOCK +9:37.1
7. C. ATKINSON +10:03.8
8. B. GUERRA +10:40.9
9. M. PROKOP +12:02.3
10. E. NOVIKOV +16:21.9
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Lähde: Max Verstappen vaihtaa tallia – hyväksynyt Toto Wolffin tarjouksen
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Ajaako Valtteri Bottas Cadillacilla? Näin tallipäällikkö kommentoi kuumaa huhua