Caterham-talli kiistää sulku-uhan

Caterhamin kyvyttömyys rakentaa auto, jolla se voisi nousta keskikastin taistoon formula ykkösissä, ei tule johtamaan projektin kaatumiseen, vakuuttaa konsernin toimitusjohtaja Riad Asmat.
Talli aloitti kolme vuotta sitten GP-voittajista koostuneella kuljettajakokoonpanolla, kun Jarno Trulli ja Heikki Kovalainen ajoivat tallissa. Sittemmin tilalle on tullut ensin yksi ja lopulta toinenkin maksukuski. Kauden 2013 alussa Marussia näyttää ohittaneen Caterhamin kilpailukyvyssä.
– Muistaakseni meidän luhistumisesta on esitetty väitteitä siitä lähtien kun tulimme formula ykkösiin 2010, Asmat sanoo Speedweekille.
– Me olemme jo investoineet turboaikakaudelle, joka alkaa 2014. Miksi me kuluttaisimme rahaa siihen, jos sulkisimme tallin?
– Caterham pysyy mukana tänä vuonna, ensi vuonna ja monina tulevina vuosina.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Somessa leviää kuvia ja videoita – suomalainen superlupaus siirtyy Toyotan rattiin?
- Mercedekseltä sekä Susie Wolffilta raju vastaus petostutkintaan – ”Tämä ajojahti johtuu lajimme naisvihasta”
- Hyundailta huonoja uutisia Teemu Suniselle – näin suomalainen kommentoi tallin päätöstä
- ”Olemme sanattomia” – Kalle Rovanperä hankki Harri Rovanperälle uskomattoman lahjan
- F1-sarjassa kytee jättikohu – Mercedes-pomo Toto Wolffia tutkitaan vaimonsa kanssa vakavasta rikkeestä
- Tässä ovat ensi kauden F1-sprinttikilpailut – formaattia saatetaan viilata jälleen
- Rallimaailmassa liikkuu hurja huhu: suomalaiskuski korvaa Ott Tänakin?
- Valtteri Bottaksen F1-kaudesta tipahti karu tilasto
- Vuoden autourheilijat selvillä – Kalle Rovanperä jälleen ykkönen
- F1-sarjassa koetaan ennenäkemätön temppu – tulevalla kaudella tehdään historiaa
- F1-sarjassa kytee jättikohu – Mercedes-pomo Toto Wolffia tutkitaan vaimonsa kanssa vakavasta rikkeestä
- Rallimaailmassa liikkuu hurja huhu: suomalaiskuski korvaa Ott Tänakin?
- F1-sarjassa koetaan ennenäkemätön temppu – tulevalla kaudella tehdään historiaa
- F1-sarjan ensi kauden kuskikatras valmis – Williams täytti viimeisen tyhjän penkin
- Valtteri Bottaksen F1-kaudesta tipahti karu tilasto
- ”Olemme sanattomia” – Kalle Rovanperä hankki Harri Rovanperälle uskomattoman lahjan
- Somessa leviää kuvia ja videoita – suomalainen superlupaus siirtyy Toyotan rattiin?
- Hyundailta huonoja uutisia Teemu Suniselle – näin suomalainen kommentoi tallin päätöstä
- Tässä ovat ensi kauden F1-sprinttikilpailut – formaattia saatetaan viilata jälleen
- Näe maailmanmestarit! Kalle Rovanperälle ja Jonne Halttuselle järjestetään kansanjuhla