Räikkösen tallille iloinen ensikokemus autosta – ”Kaikki kierrokset nopeita”
Kimi Räikkösen ja Romain Grosjeanin edustaman Lotuksen odotukset tulevasta ovat korkealla. Grosjean debytoi uudella autolla tiistaina ja kertoi kokemuksen olleen erittäin lupaava.
– Tuntuma E21:stä on hyvä; se tuntuu hyvin samankaltaiselta kuin E20 ratin takana, vaikka sen ulkonäkö onkin erilainen. Jälleen kerran Enstone on tuottanut auton, joka on nopea ensikierroksesta alkaen, Grosjean kommentoi päivän päätteeksi.
– Me kulutimme hieman enemmän aikaa tänään varikolla kuin olisi ollut ihanteellista, mutta sellainen on normaalia testatessa. Olen tyytyväinen, että saimme ajettua 54 kierrosta ja vielä tyytyväisempi siitä, että ne kaikki olivat nopeita.
– Meillä on nyt hyvä käsitys renkaista ja meillä tulee olemaan jonkin verran haasteita niistä: pitoa löytyy, mutta suorituskyky tippuu niiden kuluessa. On kuitenkin sanottava, että Jerez on erittäin spesifi rata tältä osin.
– Vauhti tuli tänään helposti, emmekä yrittäneet vastata nopeampien autojen vauhtiin iltapäivällä. Meidän pitäisi pärjätä vielä paremmin huomenna.
Tekniikkapomo James Allison jakoi ranskalaisen myönteisen ensireaktion uuteen autoon.
– Kaikki vaikuttaa positiiviselta tähän mennessä. Palaute Romainilta on ollut rohkaisevaa ja insinööripuolella ei ole ollut mitään erityistä draamaa. Kaiken kaikkiaan ensimmäinen päivä oli lupaava auton osalta ja toivomme saman jatkuvan tulevina päivinä.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- McLarenit harjoituskärkenä – Valtteri Bottas tutuilla sijoilla
- F1-tallissa myllätään jälleen – tallipäällikölle taas lähtöpassit
- Tuukka Taponen säväytti – pätki tallikaverinsa välittömästi
- Rangaistu Max Verstappen avasi vahvasti Belgiassa – ylivoimainen kärkiaika
- Vahvistus: Max Verstappenille jättirangaistus Belgian F1-kilpailuun
- Onko Valtteri Bottaksen F1-ura sinetöity? Kohukuskille sittenkin uusi sopimus suomalaisen perässä olleen tallin kanssa
- Red Bull pani stopin Max Verstappenin öisille harrastuksille – ”Hän oli aiempaa herkkänahkaisempi”
- Valtteri Bottaksen pomolle yllättävät potkut – kohuttu entinen Ferrarin tallipäällikkö Audi-projektin johtoon
- Unkarin GP:ssä nähtiin toinenkin tallimääräys – vanha kettu sai kokea tylyn tempun
- Valtteri Bottaksen F1-uran jatko vaarassa – suomalaiselta synkkä viesti sopimusneuvotteluista

- Max Verstappen tuomariston kuultavaksi – lyödäänkö hollantilaiselle rangaistus?
- Valtteri Bottaksen pomolle yllättävät potkut – kohuttu entinen Ferrarin tallipäällikkö Audi-projektin johtoon
- Max Verstappen kävi kuumana vielä kilpailun jälkeenkin: ”He kaikki voivat painua vi**uun”
- Unkarin GP:ssä nähtiin toinenkin tallimääräys – vanha kettu sai kokea tylyn tempun
- Oscar Piastrille kauden kohutuin voitto Unkarissa – Max Verstappenilla pimeni täysin: Huutokilpailu tiimiradiossa tallin kanssa
- Sergio Perez toheloi jälleen – Red Bull -pomojen kärsivällisyys loppumassa: ”Viimeinen asia, jota kaipasimme”
- Vahvistus: Max Verstappenille jättirangaistus Belgian F1-kilpailuun