Di Resta: ”Paineita enemmän kuin koskaan”

Force Indian ainoa vahvistettu kuljettaja Paul di Resta myöntää alkavalla kaudella tulosodotusten olevan korkeammalla kuin ikinä hänen urallaan. Todennäköistä on, että 26-vuotiaalta odotetaan johtokuljettajan roolia ja sen mukaisia suorituksia.
– Paineita niskassani on enemmän kuin varmaankaan koskaan, sillä kyseessä on kolmas vuoteni, di Resta sanoi Sky Sports -televisiokanavalle.
– Mutta usko pois, asetan itselleni enemmän paineita, koska haluan saavuttaa tavoitteeni ja lopulta olen tässä asemassa, koska olen käsitellyt paineita läpi elämäni.
Kaudella 2012 skotilta otaksuttiin lyövän tallikaverinsa Nico Hülkenbergin, sillä saksalaisella oli alla vuosi kolmoskuljettajana. Alkukaudesta di Resta olikin niskan päällä, mutta Singaporen neljännen sijan jälkeen viimeisissä kuudessa kisassa tiedossa oli enää kaksi pistettä ja viisi pisteetöntä sunnuntaita.
– Jostain syystä onnea ei vain ollut viimeisissä kisoissa. Mutta ei pidä unohtaa, että juuri sitä ennen meillä oli hienoja tuloksia ja suorituksia parissa kisassa.
– Täytyy vain keskittyä uudestaan, palata takaisin virkistyneenä, aloittaa kausi palaen halusta ja iskea painetta muille ihmisille.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lewis Hamilton blokkasi Max Verstappenin – Ferrari-kuskille lähtöruuturangaistus
- Lance Stroll toheloi jälleen – tuplarangaistus
- Lando Norris näpäytti epäilijöitään – Mercedekselle katastrofi
- Lewis Hamiltonin ulosajo päätti F1-harjoitukset
- Tuukka Taposelta superstartti – upea onnistuminen Monacon F3-sprintissä
- F1-kuskille lätkäistiin jättirangaistus Monacossa
- Monacon F1-harjoituksissa kolisi jälleen useaan kertaan
- Lance Stroll törttöili harjoituksissa – sai lähtöruuturangaistuksen
- Monacon F1-kisassa poikkeuksellinen uudistus – pelastaako tämä klassikkokilpailun?
- F1-harjoituksissa hölmö kolari – Ferrari-tähden kilpuri hajalle heti kättelyssä
- NASCAR-tähti ehdolla Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Charles Leclercia kehotetaan lähtemään
- Saako F1-kuljettaja heti potkut?
- Max Verstappen voittoon viimeisessä Imolan GP:ssä – Charles Leclerc raivostui Ferrarille
- F1-kuljettajaa uhkaavat toisetkin potkut
- F1-kausi jatkuu perinteikkäällä näyttämöllä – tässä Monacon GP:n lähetysajat
- F1-harjoituksissa hölmö kolari – Ferrari-tähden kilpuri hajalle heti kättelyssä
- Tässä oli Max Verstappenin yllätysmenestyksen salaisuus
- Tuukka Taponen ei yltänyt kärkivauhtiin Monacon aika-ajoissa
- Mick Schumacher saattaa nousta F1-kilpakuskiksi