Williams on ilmoittanut, että sen uutta FW35-autoa tulee ajamaan ensimmäisenä tallin kehityskuljettaja Susie Wolff. Talli vahvisti samalla hänen jatkosopimuksensa, johon sisältyy entistä enemmän aikaa sekä simulaattorissa että itse autossa.

Skotti pääsee menopelin ohjaksiin ensi kerran tarkentamattomana päivämääränä helmikuussa Espanjan Idiadassa aerotestissä. Kisakuskit Valtteri Bottas ja Pastor Maldonado joutuvat odottamaan vuoroaan myöhempään ajankohtaan.

– Olen nauttinut ajasta työssäni Williamsin kanssa todella paljon ja tunnen oloni kotoisaksi täällä. Viime vuosi oli arvokasta kokemusta ja koen ehdottomasti kehittyneeni paljon kuljettajana, Wolff sanoi.

– Roolini kasvattaminen tänä vuonna edistää kehittymistäni, enkä malta odottaa FW35:n ratin taakse pääsemistä ensimmäistä kertaa tulevana kuuna.