Suuri futistähti perustaa kilpa-ajotallin – ”Tähtäimessä voittaa mestaruuksia”
Kuva: Getty Images
Yksi italialaisen jalkapallon viime vuosien suurimmista tähdistä, Alessandro del Piero, suunnittelee täysin uutta lajivaltausta.
Entinen Juve-kapteeni tiedotti maanantaina yhdessä Greyn anatomia -näyttelijä ja moottoriurheilufani Patrick Dempseyn kanssa, että kaksikko on perustanut tallin nimeltä Dempsey/Del Piero Racing, joka tulee osallistumaan vuoden 2013 Le Mansin 24 tunnin kisaan sekä Amerikan Le Mans -sarjaan.
Kuljettajina uudessa tallissa ovat Dempsey, Joe Foster sekä Michael Avenatti, joista kaksi jälkimmäistä toimivat myös tallipäällikköinä. Del Pieron roolia tallissa ei tarkennettu.
– Olemme innoissamme yhdistäessämme voimamme Alessandron kanssa ja kilpaillessamme korkeimmalla tasolla. Alessandron intohimo voittamiseen sekä hänen johtamistaitonsa tulevat olemaan mittaamattoman arvokkaita ja hän tulee näyttelemään tärkeää roolia tallin kehittämisessä ja johtamisessa, sanoi Dempsey.
Del Piero jatkoi:
– Olen ollut intohimoinen moottoriurheilua kohtaan aina lapsuudestani asti kun kasvoin Italiassa. Olen innoissani tästä mahdollisuudesta Patrickin kanssa. Me odotamme kilpailevamme erittäin korkealla tasolla ja tähtäimessä on voittaa mestaruuksia.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jari-Matti Latvala: mykistävän ylivoimainen suoritus!
- Järkyttävä uutinen: Juha Miettinen on kuollut onnettomuudessa
- Rallimaailmasta jysähti iso uutinen: Ott Tänak Toyotalle
- Mercedes ja Red Bull jäivät kiinni ovelasta tempusta – F1-sarja puuttui peliin välittömästi
- Rallin MM-sarjassa muhii jättipaukku – HS: Jari-Matti Latvalan leuka loksahti
- Drift Masters 2026: Aikataulu, kuskit, Ahvenisto, mistä katsoa?
- Kanarian MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja osallistujat
- Kalle Rovanperä: paluu!
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden somessa – paljastuksia yksityiselämästään
- Toto Wolff paljastaa: Mercedeksen tähtikuljettajat olivat lähellä saada kenkää