Räikkösen tallikaveri paljasti ammattiavun tarpeen – ”Se ei ole salaisuus”

Kimi Räikkösen tallikaveri Romain Grosjean on paljastanut, että hän on käyttänyt viime syksystä lähtien psykologin palveluita pyrkimyksessään välttää kolareita. Viime vuonna ranskalainen oli osallisena useissa yhteenotoissa, joista varsinkin Monacon ja Span kolarisumat muistetaan näyttävinä spektaakkeleina.
– Me tiedämme, että uusia mahdollisuuksia ei enää tule, joten minun on tänä vuonna saavutettava se, mitä talli haluaa, Grosjean sanoi Sky Sportsille.
– Se ei ole salaisuus, että aloin työskennellä psykologin kanssa viime vuoden syyskuussa ja se on sujunut erittäin hyvin talven aikana.
Ranskalainen sanoo jatkosopimuksen kaudelle 2013 olleen juuri niin epävarma kuin miltä se talvella vaikuttikin. Tallin omistajataho ei ollut varma halustaan jatkaa.
– Kävin läpi monia keskusteluita tallin omistajan, Geniin, kanssa saadakseni heidät ymmärtämään tilanteen ja auttaakseni heitä tekemään oikea päätös. Kun he se sitten soittivat minulle ja sanoivat, että ”ok, kokeillaan vielä yksi vuosi lisää”, olin enemmän kuin iloinen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat