Onko formula ykkösten taso noussut huippuvuosistasi, Schumi?
Kuva: Getty Images
Viime kaudella F1-uransa lopettanut Michael Schumacher uskoo, että nykypäivän formula ykköset ovat kilpaillummat kuin 1990-luvulla.
Seitsenkertainen maailmanmestari kertoo Auto, Motor und Sport -lehdelle, että kyse ei ole kuitenkaan välttämättä siitä, että kuljettajien taso olisi noussut, vaan tekninen ero tallien välillä on kaventunut.
– Pakka on tiiviimpi. Alkuaikoinani toiseen kuljettajaan saattoi joskus tehdä eroa [kierroksella] ei ainoastaan pari kymmenystä, vaan kokonaisen sekunnin. Miksi? Koska autot eivät olleet aerodynaamisesti kovin hyvin balanssissa ja käyttäytyivät siksi hyvin terävästi. Kuljettajalle se tarjosi paljon mahdollisuuksia, Schumacher muisteli.
– Nykyisin autot ovat aerodynaamisesti vakaita ja balanssissa. Liikkumavaraa ei ole enää yhtä paljon.
Saksalaiskuljettajaa pidettiin mediassa tyypillisesti työnarkomaanina huippuvuosinaan. Nykyisin jokainen huippukuljettaja toimii samalla tavalla, mikä on myös osaltaan nostanut sarjan tasoa.
– Tietenkin loin työskentelytavallani uusia standardeja, mutta entiset kollegani olivat myös tottuneet tekemään täydellistä työtä.
– Ja osa heistä mukautui asettamiini vaatimuksiin. Erona nykypäivään on, että uusi sukupolvi on kasvanut tähän vaatimustasoon. He ovat sisäistäneet sen.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki