McLaren-pomo: Jatko Hamiltonin kanssa olisi ollut väärä päätös

McLarenin hallituksen puheenjohtaja ja yhtiön nykyiseen kukoistukseensa rakentanut Ron Dennis ei pidä Lewis Hamiltonin lähtöä F1-tallista pettymyksenä.
65-vuotias sanoo, että teiden eroaminen oli väistämätön lopputulos tilanteessa, jossa neuvottelijoiden edut olivat liian kaukana toisistaan.
– Mitä ihmiset ikinä tekevätkin sopimuskauden lopussa, ammattimaista on tukea toisen osapuolen päätöstä. Me emme toivota hänelle kaikkea menestystä Mercedeksellä, mikä on ymmärrettävää, sillä hän tulee tietenkin olemaan kilpailija. Mutta me emme myöskään toivo hänelle mitään kielteistä, McLaren-legenda sanoi CBI Business Voice -sivustolle.
Dennis kertoo, että lopulta kumpikaan osapuoli ei ollut valmis tekemään toisen vaatimia muutoksia.
– Minusta on väärin kuvailla asiaa niin, että Lewis jätti tallin. Loppujen lopuksi ero tulee vastaan, mikäli olosuhteet eivät ole oikeat. Elämässä ei koskaan ole kyse siitä, että yksi ihminen päättää mitään. Se ei ole koskaan asianlaita. Kyse on olosuhteista.
– Ihmiset aina sanovat: ”olenko ankarasti sitä tai tätä mieltä?” Mitä ihmettä? Minä olen realisti. Olisimmeko voineet pysyä yhdessä? Yksiselitteisesti kyllä. Olisiko se ollut oikea päätös? Me emme olleet sitä mieltä.
Dennisin kommenteista kertoi Suomessa ensimmäisenä Sportti.com.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”