Hirvonen harmissaan – ”Ei sujunut taaskaan kovin hyvin”
Kuva: Getty Images
Evgeni Novikov on kovassa nosteessa, kun Monte-Carlo -rallin toista kisapäivää on ajettu kolme erikoiskoetta. Venäläinen on ottanut nimiinsä kaksi tuoreinta pohja-aikaa.
EK7:llä nuorukainen ohitti jo Mikko Hirvosen kokonaistilanteensa neljännelle sijalle. Citroënin suomalaiskuljettaja tippui edellisellä pätkällä jo tallikaverinsa Dani Sordon taakse.
Vaikeuksissa rallin alusta alkaen ollut Hirvonen jäi kärjen vauhdista 26,4 sekuntia.
– Ei sujunut taaskaan kovin hyvin. Kulutin ehkä renkaitani liikaa, koska lopussa oli todella liukasta. Ei ole varmuutta ollenkaan, Hirvonen sanoi pettyneenä ralliradiolle.
Toiseksi nopein EK7:llä oli Volkswagenin Sebastien Ogier (+1,5), joka jatkaa näin Sebastien Loebin takana kokonaistilanteen kakkosena. Loeb jäi EK7:llä kärjestä 2,4 sekuntia.
– Meni ihan hyvin. Oli melko konstikasta ajaa, oli aika liukasta, mutta olen ihan tyytyväinen, Ogier kommentoi.
Ogierin tallikaveri Jari-Matti Latvala (+9,0) oli hieman aiempaa positiivisemmalla tuulella, mutta kertoi toivovansa johdonmukaisempia olosuhteita.
– Joo, fiilikseni on parantunut, mutta yhäkään ei ole parasta varmuutta. Vaihtelevat olosuhteet ovat vaikein tilanne minulle.
Rallin kokonaistilanne (EK7/18):
1. S. LOEB 0.0 2. S. OGIER +1:17.9 3. D. SORDO +2:18.0 4. E. NOVIKOV +2:25.6 5. M. HIRVONEN +2:29.7 6. J. LATVALA +2:54.8 7. J. HANNINEN +3:20.5 8. B. BOUFFIER +4:17.0 9. M. OSTBERG +4:35.4 10. M. PROKOP +10:04.2LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Fernando Alonso vihjaa: yksi kuski voi olla vaikeuksissa uudella F1-kaudella
- Cadillac asettaa maltilliset tavoitteet debyyttikauteen – Valtteri Bottas saa vain haaveilla pistesijoista?
- Mercedes-kuljettaja liikenneonnettomuudessa – nuorukaisen tilasta uutta tietoa
- Legendaarinen elokuvaohjaaja haastaa Valtteri Bottaksen Cadillacin oikeuteen – mieheltä miljoonavaatimus
- Viralliset talvitestit käyntiin tällä viikolla – tässä testipäivien aikataulu
- Valtteri Bottaksen F1-auto esiteltiin Super Bowlissa – tällainen on Cadillacin väritys
- Vuoden ajotauko teki Valtteri Bottaksesta paremman F1-kuljettajan – ”Se auttoi minua”
- Bottaksen Cadillacille lisätestipäivä, jota ennen autojulkistus Super Bowlissa
- F1-tähti vakuuttui – uusista autoista kajahti mieluisia uutisia
- IS: Uutta tietoa Jari-Matti Latvalasta ja Janni Hussista

- HS: Harri Rovanperä myönsi rikoksen – syyttäjä vaati vankeusrangaistusta
- Valtteri Bottas tienaa jälleen miljoonia – katso F1-kuljettajien palkat kaudella 2026
- Fernando Alonso vihjaa: yksi kuski voi olla vaikeuksissa uudella F1-kaudella
- Valtteri Bottaksen F1-auto esiteltiin Super Bowlissa – tällainen on Cadillacin väritys
- Kalle Rovanperän entinen kartanlukija Jonne Halttunen sai huippupestin Toyotalta
- F1-tähti vakuuttui – uusista autoista kajahti mieluisia uutisia
- Legendaarinen elokuvaohjaaja haastaa Valtteri Bottaksen Cadillacin oikeuteen – mieheltä miljoonavaatimus