McLarenin tallipäällikkö Martin Whitmarsh, joka aloitti itse uransa moottoriurheilun kuninkuusluokassa 1989, uskoo, että tämänhetkinen aika formula ykkösissä on yksi lajin historian kovimmista.

– Sarjan vahvuus ja syvyys kuljettajien ja tallien osalta on kovin minun näkemieni 24 vuoden ajalta, Whitmarsh sanoi ESPN:n mukaan.

– On entistä vaikeampaa kilpailla viikko toisensa jälkeen ja olla ylivoimainen, mikä on hyvä asia. On hienoa, että nämä viimeiset kaksi tai kolme vuotta ovat olleet todella hyviä F1-kausia.

Yhtenä suurimpana muutoksena eritoten verrattuna 2000-luvun alkuun on yhden tai kahden tallin täydellisen resurssiylivoiman murtuminen.

– On hyvin rahoitettuja talleja, aikajakso on ollut suhteellisen vakaa sääntöjen osalta ja renkaat ovat olleet melko konstikkaita. Tämän vuoden ensimmäisen puolikkaan ne (renkaat) olivat hämmentävä ainesosa suorituskyvyssä. Kaikki nämä asiat tarkoittavat, että on tiukkaa.