Sergio Perez: "Sain maistiaisen McLarenin paineista jo Sauberilla"

Tuore McLaren-kuljettaja Sergio Perez odottaa uuden tallinsa pystyvän tarjoamaan hänelle mahdollisuuden taistella kuljettajien mestaruudesta heti kaudella 2013. Lewis Hamiltonin korvaava nuorukainen uhkuu itseluottamusta talvikauden kynnyksellä.
– Haluan voittaa mestaruuksia tässä tallissa ja haluan voittaa jo ensi vuonna, 23-vuotias sanoi hollantilaisen formule1.nl -sivuston mukaan.
– Tänä vuonna heillä oli paljon luotettavuusongelmia. Jos näin ei olisi ollut, he olisivat taistelleet mestaruudesta. Talli voi tuottaa todella nopean auton ja siksi odotukset ovat korkealla.
– On pystyttävä voittamaan mikä tahansa kisa.
McLaren-päällikkö Martin Whitmarsh ehti jo viime kauden lopulla pelotella tulevaa kuljettajaansa ”paineista, joita hän ei pysty kuvittelemaankaan”. Perez, jolle kauden 2012 loppu oli erittäin vaikea, vakuuttaa kuitenkin, että mainitunlainen paine ei tule täysin uutena kokemuksena.
– Tietenkin huomion kohteena on enemmän kun ajaa kärjessä. Minun on totuttava siihen, mutta olen saanut siitä jo maistiaisen Sauberilla.
– Ollessani podiumilla olin superstara, mutta kun en pärjännyt hyvin, minä olin kuljettaja, joka tekee liikaa virheitä, meksikolainen vuodatti.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat