Sergio Perez: "Haluan voittaa Sauberilla ennen lähtöäni"

Viime aikoina tippuneiden tulostensa vuoksi kritiikin kohteena ollut Sergio Perez vakuuttaa olevansa valmis siirtymään McLarenille ensi vuonna. 22-vuotias myöntää kuitenkin, että hänellä on paljon todistettavaa tulevassa tallissaan.
– Olen jutellut vähän Jensonin (Button) kanssa tehtyäni McLaren-sopimuksen. Hän vaikuttaa hienolta kaverilta ja tulee varmastikin olemaan hauska tallitoveri. Hänet on erittäin vaikea lyödä ja hän on hyvin kokenut. Yksi nopeimmista kuskeista, Perez sanoo CNN:n haastattelussa.
Meksikolainen tosin korvaa tallissa Lewis Hamiltonin, joka pääsääntöisesti on ollut ainakin kierroksella Buttonia nopeampi.
– On totta, että minulla on isot saappaat täytettävänä. Arvostan hänet todella korkealle ja hän saattaa olla nopein kuljettaja kaikista. Tulee olemaan vaikeaa toistaa sitä, mitä hän on tehnyt.
Perez sanookin haluavansa vielä voittaa kisan nykyisessä tallissaan kun kautta on jäljellä vielä kaksi viikonloppua. Malesiassa alkukaudesta hän oli erittäin lähellä voittoa ennen kummastusta herättänyttä käyntiään radan ulkopuolella. Voiton vei tällöin Fernando Alonso. Myös Italiassa Perez ajoi toiseksi ja Kanadassa kolmanneksi.
– Kaikki palkintokorokesijoitukseni ovat olleet yhtä hienoja, mutta olen pettynyt, että en ole vielä saanut voittoa. Haluan voittaa Sauberilla ennen lähtöäni.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Mykistävää ylivoimaa – Kalle Rovanperä takoi uutta MM-rallihistoriaa
- Kalle Rovanperä edelleen ylikylän miehiä – Kanarian MM-rallissa selvät sävelet
- Valtteri Bottas ihmettelee Lewis Hamiltonin vaikeuksia Ferrarilla – ”Ei se niin vaikeaa ole”
- Täydellistä dominanssia – Kalle Rovanperältä uskomaton päivä Kanarialla
- Kalle is back! Suomalaistähdeltä ylivoimainen startti Kanarian MM-rallissa
- Lähde: Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa
- Näin näet Kanarian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Kutkuttava arvio: Näin Valtteri Bottas voisi palata Mercedeksen kisakuljettajaksi
- Lewis Hamilton enää vain varjo entisestään – ”Tätä se tulee olemaan koko loppuvuoden”
- Max Verstappenilla muuttui ääni kellossa: ”En voi jakaa mielipidettäni, joten parempi olla hiljaa”
- Näin näet Kanarian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- F1-kohukuski tulistui tekemästään ennätyksestä – tylytti samalla kahta mestaruushaastajaa
- Lewis Hamilton enää vain varjo entisestään – ”Tätä se tulee olemaan koko loppuvuoden”
- Kutkuttava arvio: Näin Valtteri Bottas voisi palata Mercedeksen kisakuljettajaksi
- Valtteri Bottas ihmettelee Lewis Hamiltonin vaikeuksia Ferrarilla – ”Ei se niin vaikeaa ole”
- Oscar Piastri MM-sarjan johtoon voitolla Saudi-Arabiassa – Max Verstappen raivostui tuomaristolle