Kimi Räikköselle perjantai Brasiliassa oli vaikea. Ongelma moottorin kanssa vei aikaa säätöjen löytämiseltä, mikä ei ole aivan uusi kokemus Lotus-tallille. Suomalainen oli ensimmäisten harjoitusten 16:s ja toisen session 12:s.

– Meillä oli ongelma aamulla, mutta näin se joskus meni. Sellaista ei toivo, mutta ei se maailmanloppukaan ole, Räikkönen valitteli sarjan kotisivulla.

– On valitettavaa, että vei tovin korjata se, koska se vei rata-aikaa. Muuten perjantai oli varsin tavanomainen meille. Oli melko vaikeaa löytää hyvät säädöt, joten kokeilimme muutamia erilaisia asioita.

Huomenna aika-ajoissa tilanteen odotetaan paranevan, kuten aiemmin tällä kaudella trendi on ollut.

– Olemme yleensä pystyneet löytämään paremmat säädöt lauantaille, joten sitä me huomenna yritämme.

Tekniikkapomo James Allison myönsi Räikkösellä olleen hieman kiinniotettavaa toisessa sessiossa, mutta löysi myönteistä tallikaverin vauhdista.

– Pitkien vetojen vauhtimme Romainin (Grosjean) osalta vaikutti erittäin kilpailukykyiseltä.

– Kokeilimme erilaisia säätöjä odottaen mahdollisesti kuivia olosuhteita aika-ajoissa ja märkiä kisassa, joten dataa on paljon tutkittavana yön yli, mutta kaiken kaikkiaan olemme melko tyytyväisiä.