Hamiltonille muistui Kimi Räikkösen mestaruus mieleen: "Oloni on turta"
Kuva: Getty Images
Brasilian GP:n voitosta taistellut, mutta lopulta keskeyttänyt McLarenin Lewis Hamilton onnitteli sekä kisan voittanutta tallikaveriaan että tuoretta maailmanmestaria.
– Isot onnittelut Jenson Buttonille ja Sebastian Vettelille. He tekivät fantastista työtä, Hamilton sanoi BBC:n mukaan.
Hamilton kertoi tunteidensa olevan samankaltaiset kuin vuonna 2007, jolloin Kimi Räikkönen voitti mestaruden yhden pisteen erolla brittiin. Tällä kertaa taistelun kohteena oli sarjan kolmossijan, jonka suomalainen nyt vei lopulta dramaattisten vaiheiden jälkeen 17 pisteellä.
– Oloni on OK, olen iloinen tallin puolesta voitosta ja fiilis on hyvä tulevaisuuden suhteen. Olen vähän turta, hieman kuten kaudella 2007.
– Tunteet ovat ristiriitaiset tällä hetkellä; on surullista, että johdimme, mutta en päässyt näkemään kisaa loppuun asti ja toisaalta, että olen lähdössä [McLarenilta].
Keskeytyksen aiheuttanut osuma Force Indian Nico Hülkenbergin kanssa ei miellyttänyt tulevaa Mercedes-kuljettajaa.
– Jätkä ei edes tullut sanomaan anteeksi. Sellaista se on kilpaillessa vähemmän kokeneiden kanssa.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki