GP-voittaja kummastelee Hamiltonia – nälkä voittamiseen hiipunut?

Kolminkertainen osakilpailuvoittaja Johnny Herbert sanoo pitävänsä Lewis Hamiltonin tulevaa siirtoa Mercedeksen leipiin outona. Nykyisin muun muassa kommentaattorina työskentelevä Herbert pohdiskelee onko kauden 2008 maailmanmestarin nälkä voittamiseen hiipunut.
– Lewis, sellaisena kuin tunsin hänet ennen formula ykkösiä, oli aina nälkäinen voittamaan. McLaren on aina antanut hänelle sen mahdollisuuden, Herbert sanoi Abu Dhabissa paikalliselle Gulf News -sanomalehdelle.
– Tämä mentaliteetti on saattanut muuttua hänen vanhetessaan. Hän on nyt 27-vuotias ja on tiettyjä asioita, jotka ehdottomasti ovat muuttuneet hänen elämässään, ex-kuski jatkoi.
– Miksi hän on muuttamassa talliin, jossa kehitys ei ole yhtä vahvaa? Olen varma, että Mercedes on luvannut hänelle paljon, mutta on vaikea nähdä, kuinka tilanteet muuttuvat. Ainoa tapa, jolla Mercedes voi parantua, on muutos infrastruktuurissa.
Hamiltonin siirron on uumoiltu perustuvan paljolti arvioon, että V6-moottoreiden aikakaudella Mercedes tulee olemaan vahva, mitä ex-mestari ei ole kiistänyt. Herbert ei ole vakuuttunut perustelun vedenpitävyydestä.
– Monet puhuvat kaudesta 2014, jolloin moottorisäännöt muuttuvat, ja Mercedeksellä tulee varmastikin olemaan hyvä moottori, mutta sen täytyy silti olla pultattuna hyvään alustaan. Kuten tiedetään, F1:ssä on kyse monen tekijän paketista ja hänellä tulee olemaan paljon työtä edessään saavuttaakseen maailmanmestaruus uudestaan.
– Ei ole mitään vakuuksia, että Mercedes pystyy kokoamaan oikeanlaisen auton Lewisille mestaruuden voittamiseksi. Kääntöpuoli asiassa on, että lupausta siitä ei voi antaa McLarenkaan, mutta vuosien aikana McLaren on aina ollut kärkipäässä, Herbert muistuttaa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Red Bull -kuskille potkut vain kahden kilpailun jälkeen – korvaaja nähdään autossa jo ensi viikolla
- Vahvistus: Ferrarille katastrofi – molemmat autot hylättiin
- Ferrari tuomariston eteen Kiinan GP:n jälkeen – tallia uhkaa hylkäys osakilpailusta
- McLarenille kaksoisvoitto Kiinan osakilpailussa – viime viikon katastrofitallille kaksi pistesijaa
- Draamaa Ferrarilla: Lewis Hamilton ei totellut tallimääräyksiä Kiinassa – ”Minä päätän sen”
- Huonon tuurin multihuipentuma – Kalle Rovanperä keskeytti ”kahden markan vikaan” Keniassa
- Voi pahus! Kalle Rovanperällä epäonnen päivä Safari-rallissa
- Lähde: Liam Lawson yhden kilpailun päässä potkuista Red Bullilta – ”Tämä on tulosurheilua”
- Red Bullilla viimeiseksi – näin Liam Lawson kommentoi aika-ajokatastrofiaan
- Lando Norris mokasi jälleen – Oscar Piastrille uran ensimmäinen paalupaikka
- Draamaa Ferrarilla: Lewis Hamilton ei totellut tallimääräyksiä Kiinassa – ”Minä päätän sen”
- F1-valmistajaa uhkaa hylkäys Kiinan GP:ssä – talli tuomariston tutkintaan uuden säännön rikkomisesta
- Lähde: Liam Lawson yhden kilpailun päässä potkuista Red Bullilta – ”Tämä on tulosurheilua”
- Vahvistus: Ferrarille katastrofi – molemmat autot hylättiin
- Red Bull Kiinan sprintin aika-ajon viimeinen – ”Olen niin pahoillani, mutta en vain pysty siihen”
- Ferrari tuomariston eteen Kiinan GP:n jälkeen – tallia uhkaa hylkäys osakilpailusta
- Lewis Hamilton huolissaan omasta suorituksestaan sprinttikisassa- ”Joudun opettelemaan samalla”
- Red Bullilla viimeiseksi – näin Liam Lawson kommentoi aika-ajokatastrofiaan
- Lewis Hamiltonille historiallinen voitto Kiinan sprintissä – viimeisissä mutkissa ketjukolari
- Lando Norris mokasi jälleen – Oscar Piastrille uran ensimmäinen paalupaikka