Kovalainen Hamiltonin siirrosta: "Olin hieman yllättynyt"

Lewis Hamiltonin entinen tallikaveri Heikki Kovalainen kertoo tienneensä McLaren-kuskin neuvotteluista paitsi nykyisen työantajansa, myös Mercedes-tallin kanssa. Kovalainen myöntää, että Hamiltonin valinta vaihtaa tallia ei ollut odotettu.
– Olin lopulta hieman yllättynyt. Tiesin, että kyse tulisi olemaan näistä kahdesta tallista ja että Mercedes-vaihtoehto oli vakava, mutta en tiennyt mitä hän tulisi tekemään, Kovalainen sanoi Abu Dhabin kisan alla paikalliselle Gulf News -sanomalehdelle.
– Tilanne ei ollut huono; molemmat tallit ovat hyviä. Jos sinulla on Mercedes- ja McLaren-sopimukset pöydällä, kumpikaan valinta ei ole huono. Minulla on sellainen olo, että Lewis kaipasi muutosta ja jotain erilaista.
– Tosiasia on, että McLarenilla on hyviä, nopeita autoja, mutta hän ei pystynyt voittamaan kenties niin paljon kuin hän toivoi, enkä usko, että McLarenkaan oli tyytyväinen heidän tuloksiinsa. En usko, että ratkaiseva tekijä oli raha. Hän varmaankin näki, että jossain muualla hän voisi lopulta voittaa enemmän.
Hamilton itse sanoo luonnollisestikin mestaruusvoittojen olevan tähtäimessä, mutta arvioi myös, että ensi vuonna sellaista ei ole saatavilla. Mercedes on vielä liian kaukana kärjestä.
– Tietenkin voittaisin mestaruuden mieluusti ensi vuonna, mutta se lopulta riippuu siitä kuinka he kehittävät autoa. Itse en tietenkään voi olla osa kehitystä ennen ensi vuotta, joten minulla ei ole mitään tekemistä sen kehityksen kanssa, joka tapahtuu nyt, Hamilton toteaa.
– Mutta tulevaisuuden tavoitteiden osalta 2014 ja 2015 [ovat realistisia]. Silloin säännöt muuttuvat ja silloin todella haluan tavoitella mestaruutta, koska siirryttäessä uuteen talliin, joka ei ole ollut menestyksekäs, asiat eivät muutu hetkessä. Se vie kuukausia ja kuukausia, kenties 12 tai 14 kuukautta. Odotan näin olevan.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Christian Horner hyvästeli Red Bullin – murtui kyyneliin
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas takoi läjäpäin kierroksia – F1-paluu lähellä
- Näin näet Viron MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Hurja varikkohuhu: Christian Hornerista F1-sarjan kriisitallin omistaja?
- F1:n jymysiirto vireillä – Mercedes-johdolta vihreää valoa
- Kovaa peliä kulisseissa: Oliko tämä mies Christian Hornerin potkujen takana?
- Supertulokkaaksi tituleerattu Kimi Antonelli avautuu vaikeuksistaan