Karthikeyan haluaa tilaisuuden Force Indialla – "Olen osoittanut nopeuteni"
Kuva: Getty Images
HRT:n Narain Karthikeyan sanoo olevansa riittävän hyvä ajaakseen Force Indialla kaudella 2013, mikäli paikka siellä aukenisi.
Intialaiskuljettaja on ajanut tällä kaudella parhaaksi tuloksekseen 15:nnen sijan Monacon kisassa, mikä on tallin paras tulos, mutta muuten ollut altavastaajana suhteessa tallikaveriinsa Pedro de la Rosaan.
– Minä haluaisin sen mahdollisuuden, sillä olen selkeästi todistanut, että minulla on nopeutta ansaitakseni tilaisuus korkeammalla lähtöruudukossa, Karthikeyan sanoi The Indian Express -sanomalehdelle.
– Samaan hengenvetoon on sanottava, että heillä lienee omat suunnitelmansa kuten aina, joten tällä hetkellä keskityn ainoastaan ajamaan tämän kauden loppuun hyvässä iskussa.
Paikkaa HRT:llä sen sijaan hän pitää todennäköisenä, mikäli Force India syystä tai toisesta kieltäytyisi 35-vuotiaan palveluksista.
– Juuri nyt haluaisin pysyä HRT:n kanssa kaudella 2013, sillä voimme odottaa lisää kehitystä kunnollisella infralla, joka on nyt valmiina. Luulisin asiasta [jatkosopimus] päätettävän talvella kauden jälkeen.
LUE MYÖS:
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta