Alonson sarjassa syrjäyttänyt Sebastian Vettel: "Fantastista"

Sebastian Vettel on Korean voittonsa jälkeen tuttuun tapaan puheliaalla tuullella. Nyt MM-kärkeen noussut Vettel kertoo kisan olleen käytännössä virheetön onnistuneen startin jälkeen.
– Fantastista. Olen todella, todella iloinen. Fantastinen kisa, Red Bull -kuljettaja kuvaili.
– Olin lähdössä vähän epävarma, koska aloitin likaiselta puolelta, mutta minulla oli kohtuullinen pito ja hyvä kytkimen nosto. Markilla (Webber) taisi olla hieman sutimista ja pääsin hänen vierelleen, Vettel muisteli lähtöä.
Päästyään ohi, saksalaisella oli hieman helpompaa, joskin kertoo tallikaverinsa pitäneen hänet varpaillaan.
– Sain hyvän ulostulon kolmosmutkasta ja onnistuin pysymään edellä. Sen jälkeen piti vain painaa. Ensimmäisellä stintillä oli tiukkaa, Mark oli jatkuvasti aivan perässäni, mutta lopulta minulla oli sellainen olo, että renkaissa oli hieman enemmän elinkaarta jäljellä kuin hänellä ja saatoin ajaa hieman pidempään.
”Täytyy todella kiittää jätkiä tämänkertaisesta”
– Meillä oli kaksi loistavaa varikkopysähdystä. Ainoa virhe, jonka tein oli se, että yhden kerran lukitsin oikean etupyörän aika pahasti kolmosmutkassa. Kisan lopussa olimme hieman huolissamme eturenkaista, koska kuten olemme nähneet, aika moni on lukinnut pyöriään ja vetänyt apekseja pitkäksi.
– Täytyy todella kiittää jätkiä tämänkertaisesta. Mekaanikot varikolla ovat työskennelleet kaasu pohjassa tänne tullessa, vaikka Japanin kisasta ei ole paljon aikaa.
Loppukaudelta 25-vuotias odottaa paljon, mutta ei ole vielä aivan valmis nimeämään itseään mestariksi.
– Odotan seuraavia kisoja innolla. Meillä on ollut pari hyvää kisaa alla, mutta me olemme nähneet, että mestaruussarja menee ylösalas ja mitä vain voi tapahtua.
– Mitä me siis teemme? Minusta meidän on keskityttävä omaan tekemiseemme ja hankittava parhaat mahdolliset tulokset. Mikäli meillä on tarpeeksi pisteitä, kauden lopussa tulee olemaan paljon ihmisiä kertomassa meille siitä, joten tuskin meidän tarvitsee laskentoa itse harjoittaa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat