Nimetön lähde: Lewis Hamilton ei painostuksen alaisena

Mercedes-siirtohuhuissa pyörivän Lewis Hamiltonin nykyinen manageriyhtiö XIX ei painosta häntä tekemään huonoa päätöstä uransa jatkon kannalta, vakuuttaa nimetön lähde brittiläiselle Telegraph-lehdelle.
Yhtiö tunnetaan lähinnä viihdejulkkisten manageritehtävien hoitamisesta, mikä on aiheuttanut viime vuonna alkaneen kumppanuuden alusta lähtien kysymyksiä sen suotuisuudesta McLaren-kuskille.
Kuten useissa yhteyksissä on mainittu, Mercedes-tallin kerrotaan tarjoavan Hamiltonille sekä McLarenia enemmän rahaa että vapauksia sponsoreiden valinnassa ja rahastuksessa.
Auton kilpailukyvyn osalta McLaren, joka on voittanut enemmän osakilpailuita kuin mikään muu talli sitten Hamiltonin uran alun 2007, kuitenkin lienee selkeästi turvallisempi vaihtoehto kuin Mercedes, jonka vyön alle voittoja on kertynyt ainoastaan yksi sitten tallin alun 2010.
– Ei ole mitään mahdollisuutta, että XIX painostaisi Lewisia tekemään päätöksen, joka olisi vahingollista hänen uralleen, manageriyhtiötä lähellä oleva lähde sanoi.
– Kaikkein tärkeintä Lewisille juuri nyt on voittaa lisää maailmanmestaruuksia – ja se on kaikkein tärkeintä myös Simonille (Fuller, yhtiön omistaja). Hän haluaa Lewisin olevan niin menestyksekäs kuin hän vain voi olla radalla, kuten myös sen ulkopuolella.
Lähde sanoo, että päätökset uran jatkosta tekee viime kädessä nykyinen McLaren-kuljettaja itse, vaikka neuvotteluita käykin manageritiimi.
– Kaikelle sille [menestykselle] on rutkasti aikaa. Simonilla on pitkäntähtäimen näkökulma Lewisin uraan. Tämä päätös on Lewisin, ja Lewisin yksin. Sataprosenttisesti.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Esapekka Lappi aloitti vahvimmin Sardiniassa – Kalle Rovanperällä edessä iso haaste
- Mick Schumacherista lohduton arvio – ”Tilanne ei ole suotuisa”
- F1-tulokas kurvasi itselleen lisäaikaa: ”Tätä minä haluan nähdä”
- Näin näet Sardinian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – ratkaisuhetket näkyvät ilmaiseksi
- Huono varikkopysähdys hankaloitti Valtteri Bottaksen pistejahtia – ”Pysyttiin kuitenkin kaiteiden välissä”
- Max Verstappenin dominanssi jatkuu myös Monacossa – palkintokorokkeelle nousee jättiyllättäjä!
- Aston Martinin virhe maksoi Fernando Alonsolle jopa voiton Monacossa – myös Ferrarilta käsittämätöntä tunarointia
- Monacon lähdössä kolisi – tuomaristolle heti rutkasti töitä
- Monacossa jättiyllätyksen makua – Onnistuuko Sergio Perez tekemään mahdottomasta mahdollisen? Tässä Monacon GP:n lähtöjärjestys
- Ferrari-tähdelle mojova rangaistus Monacon aika-ajojen vaaratilanteesta – kärkikolmikkoon nousee täysi yllättäjä!
- Hondan hankaaminen tulossa Red Bullille kalliiksi – ”Emme olisi todellakaan tehneet sitä”
- Ferrari-tähdelle mojova rangaistus Monacon aika-ajojen vaaratilanteesta – kärkikolmikkoon nousee täysi yllättäjä!
- Näin näet Sardinian MM-rallin kaikki erikoiskokeet – ratkaisuhetket näkyvät ilmaiseksi
- Charles Leclercin vaarallinen temppu jäi lähetyksen ulkopuolelle – katastrofi senttien päässä
- Aston Martinin virhe maksoi Fernando Alonsolle jopa voiton Monacossa – myös Ferrarilta käsittämätöntä tunarointia
- Mika Häkkinen näytti kameroille, millainen auto tallista löytyy – ”Kun tällä laittaa hanaa, 1000 hevosvoimaa lähtee hyrräämään”
- F1-tulokas kurvasi itselleen lisäaikaa: ”Tätä minä haluan nähdä”
- Heikki Kovalaiselta kritiikkiä Valtteri Bottaksen suuntaan Viaplayn lähetyksessä – ”Hänen pitäisi antaa enemmän aikaa kilpa-ajamiselle”
- Monacossa jättiyllätyksen makua – Onnistuuko Sergio Perez tekemään mahdottomasta mahdollisen? Tässä Monacon GP:n lähtöjärjestys
- Fernando Alonso letkautti oman mielipiteensä Lewis Hamiltonin tilanteesta – ”Hän itse aina sanoo…”